Näin paljon suomalaisnuori saa kuukausirahaa

Lehtikuva
Julkaistu 27.05.2013 09:31(Päivitetty 27.05.2013 20:07)

Rahan lainaaminen vanhemmilta ja kavereilta on yleistä teini-ikäisten keskuudessa, kertoo Danske Bankin teettämä tutkimus.

Puolet vastanneista nuorista kääntyy ainakin silloin tällöin rahapulassa kavereiden puoleen. Enemmistö lainaa myös rahaa ystävilleen.

Ensisijaisesti nuoret saavat rahansa vanhemmilta ja perheenjäseniltä.

Tutkimuksen mukaan keskimääräinen suomalaisnuoren kuukausiraha on 118 euroa. Vaihtelu on kuitenkin erittäin suurta. Neljännes suomalaisnuorista saa vanhemmiltaan enintään 70 euroa taskurahaa.

Tyypillisesti nuorten rahaa kuluu esimerkiksi syömiseen, vaatteisiin ja matkalippuihin. Osa voi maksaa esimerkiksi harrastuskuluja.

Pohjoismaisessa tutkimuksessa selvitettiin 15-17-vuotiaiden nuorten taloustaitoja ja rahakäsityksiä. Vastaajia oli Tanskasta, Ruotsista, Norjasta ja Suomesta kaikkiaan 1200.

(MTV3 - STT)

Lisää aiheesta:

Kerro mielipiteesi: suomalaisteinin viikkoraha satasia kuukaudessa – liikaa vai liian vähän?

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa