Pöllöraati pohti Huomenta Suomessa, millaisia joululahjoja päättäjille annettaisiin tänä vuonna.
Talouselämä-lehden päätoimittaja Jussi Kärki haluaa antaa joululahjan SDP:n kansanedustaja Krista Kiurulle, joka on kokenut kovia viime aikoina. Kiuru joutui pahoinpidellyksi viime viikon perjantaina hakiessaan lastaan päiväkodista.
Poliisin mukaan Kiuru vaikuttaa joutuneen hyökkäyksen kohteeksi sattumalta. Väkivallasta epäilty mies on kertonut olleensa päihteiden vaikutuksen alaisena.
– Toivon hänelle voimia ja joulurauhaa. Toivoisin myös, että hän saisi pitää oman tiedotustilaisuuden rajattomalla puheoikeudella. Vladimir Putinkin sai puhua neljä ja puoli tuntia keskeytyksettä, niin täällä Suomessa aletaan nillittämään siitä, kun tekee seitsemäntoista minuutin kysymyksiä, Kärki sanoo.
Lue lisää: Tuntematon mies löi Krista Kiurua nyrkillä kasvoihin – Orpo: "Tekijä pitää saada vastuuseen"
Ilta-Sanomien yhteiskuntatoimituksen esihenkilö Hanna Vesala toivoo lisäksi, että Kiuru saisi lukea uudelleen kaikille sotevaliokunnassa esittämänsä seitsemäntoista minuuttia kestäneen kysymyksensä.
– Sehän olisi kiva, jos Krista kertoisi meille, mikä se kysymys oli. Tämä voisi olla vastalahja meille, Vesala toivoo.
Perussuomalaisten kansanedustaja Pia Sillanpää on syyttänyt Kiurua jopa työpaikkakiusaamisesta. SDP:n ryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen piti väitettä työpaikkakiusaamisesta kohtuuttomana. Hänestä puheenvuorojen pitämistä ei voi eduskunnassa pitää työpaikkakiusaamisena.
Lue lisää: Näin SDP:n ryhmyri Tuppurainen kommentoi Krista Kiurun saamaa kritiikkiä
Vesalalla on mielessä joululahja keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkoselle.
– Minusta tuntuu, että Antti tarvitsisi pinaattia Kippari-Kallen hengessä. Keskustan johtaminen ja gallup-jahti on sellaista korpivaellusta, että jos pistelisi vähän pinaattia poskeen, niin tulisikohan siitä parempi vuosi Antille, Vesala pohtii.
MTV Uutisten politiikan toimittaja Antonia Berg haluaa antaa joululahjan SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtmanille.
– Annan hänelle hyvänhajuista tuoksua, jotta hän ei olisi hajuton, vaan vähän enemmän esillä, Berg sanoo.
Orpolle leikkijuna
Talouselämän päätoimittaja Jussi Kärki on sitä mieltä, että pääministeri Petteri Orpo ansaitsee ehdottomasti lahjan.
– Hän ansaitsee leikkijunan. Ei mitään sellaista kovin isoa, mutta sellainen minuutin juna, Kärki sanoo.
Vesala haluaa antaa lahjan myös Antti Lindmanille, jolle hän toivoisi matematiikan kertausta.
– Koska hän on kerran kannattajakyselyiden perusteella matkalla Suomen seuraavaksi pääministeriksi, niin minusta olisi hyvä, jos Antti voisi käydä matematiikan kertauskurssin. Hän voisi saada matematiikan kirjan ja sitten vielä siihen kylkeen laskimen, niin valtion talouden tilanne pysyy Antilla hallussa, Vesala sanoo.
Helsingin Sanomien tuoreessa kannatusmittauksessa SDP:n suosio on kasvanut entisestään 24 prosenttiin. Oppositiopuolueen eduskuntavaalikannatus on kasvanut 1,5 prosenttiyksikköä lehden edellisestä kyselystä.
Lue lisää: HS-gallup: Kokoomus ja perussuomalaiset laskussa
Vesala haluaa antaa pääministeri Petteri Orpolle (kok.) paimensauvan, jolla voi paimentaa muita.
– Minusta Petteri tarvitsee sellaisen, kun lauma ei oikein meinaa pysyä aitiossa. Jos ensi vuonna sitten onnistuisi paremmin.
Berg toivoo valtiovarainministeri Riikka Purralle (ps.) hyvää joulumieltä ja toivoo hänelle uusia saksia.
– Niillä voi askarrella vaikka lumihiutaleita, Berg sanoo.
Keskustalle uusi slogan
Askarteluun liittyen Berg haluaa antaa Orpolle erittäin vahvaa pikaliimaa, jolla hallituksen saa liimattua kasaan.
Kärki toivoo SDP:lle ja Antti Lindmanille joulurauhaa, solidaarisuutta ja yhtenäisyyttä.
– Etteivät ihmiset puukottaisi toisiaan selkään, vaan kannustaisivat toisiaan. Tämä tarkoittaa nimenomaan SDP:n ryhmää, Kärki tähdentää.
Vesala haluaa antaa eduskunnan puhemies Jussi Halla-aholle (ps.) vähintään keltaisen kortin, jollei jopa punaisen kortin.
– Hänellä on ollut vähän outoja seikkailuja siellä pöntössä, kun hän on vaikka jahdannut Diarran vihapostia ja tutkinut sen aitoutta varmaan suurennuslasilla, Vesala sanoo.
Kärki kertoo, että Kaikkonen on hänen mielestään ollut aina hyvä tekemään erilaisia sloganeja.
– Haluan antaa hänelle ja koko puolueelle uuden sloganin: "Keskusta päivystää etuasi – myös yöpäivystää", Kärki sanoo.