Pääministeri Orpo kommentoi hallituksen näkemystä siitä, kuinka suurta lisäsopeutusta valtiontalouden tasapainottaminen vaatii. Tämän hetken arvion mukaan lisäsopeutusta tarvitaan kolme miljardia euroa vuoden 2027 tasossa.
Hallituksen sisältä kuullut kommentit mahdollisesta lisäsopeutuksen tarpeesta tarkentuivat tiistaina, kun pääministeri Petteri Orpo (kok.) kommentoi asiaa eduskunnassa.
– Tämän hetken arvio on, että vuoden 2025 tasolla sopeutustarve on noin 1,5 miljardia [euroa] ja 2027 tasolla noin kolme miljardia yhteensä, hän sanoo.
Orpo korostaa, että sopeutuksen tarvetta määrittelevät talousluvut tarkentuvat jatkuvasti.
Hänen mukaansa taustalla on kaksi keskeistä asiaa: sote-malli on osoittautunut aikaisemmin arvioitua kalliimmaksi, joten alueilla joudutaan paikkaamaan alijäämää 400 miljoonalla eurolla arvioitua enemmän. Lisäksi kunnille joudutaan kompensoimaan rahoitusmallin alijäämää, jolloin lisärahoitustarve pelkästään kehyksen sisällä nousee 800 miljoonaan euroon.
Lue myös: Valtiovarainministeri Purran mukaan lisäsopeutustarve on jopa kolme miljardia euroa tällä vaalikaudella
Toiseksi tekijäksi Orpo mainitsee taantuman, joka näyttää jatkuvan pidempään kuin vielä keväällä ajateltiin.
– Nämä luvut tarkentuvat koko ajan, tämä ei ole huutokauppa miljardeista nyt, ja jokaisen pitää ymmärtää miksi me joudumme tekemään tätä ja se johtuu siitä, että talous on erittäin huonossa kunnossa, hän sanoo.
Orpon mukaan hallitusohjelmassa sovitut kuuden miljardin euron sopeutustoimet eivät riitä, vaikka toimet ovat olleet jo tähän mennessä kovia.
Onko selvää, että veroja pitää korottaa?
– Pidän ihan selvänä, että – myöskin tulopuolta pitää vahvistaa joka tarkoittaa sitä, että verot arvioidaan myöskin, Orpo sanoo.
Lue lisää aiheesta: Kauhisteltu kolme miljardia lisäsopeutusta ei ehkä edes riitä – VM:n Majanen MTV:lle: Riskinä vielä yksi tai kaksi miljardia lisää
Oikaisu 6.2. klo 16.13: Muokattu kysymystä verojen korottamisesta.