Löylyn MM-kilpailun finaalissa viime kesänä vakavasti loukkaantunut Timo Kaukonen on toipunut jo niin hyvin, että mies saunoo päivittäin.
Viimekesäisessä finaalissa Kaukosen ihosta paloi 70 prosenttia. Pitkä ja kivulias toipumisaika on miehellä kuitenkin jo voiton puolella.
– Jonkunlaisia kolotuksia vielä on, mutta ne tuntuvat enää pikkusäryiltä. Lähinnä jalat ovat kankeat ja ihoa pitää rasvata ahkerasti. Ihon kutinakin on muuttunut pikkurapsutteluksi, se ei ole enää mitään raivoraapimista, Kaukonen kertoo tyytyväisenä.
Loukkaantumisensa jälkeen Timo pääsi ensimmäisen kerran saunomaan vuoden alussa, mutta nyt mies on siirtynyt käyttämään perinteisen saunan sijaan enimmäkseen infrapunasaunaa.
– Saunominen maistuu ja on ruvennut nyt kyllä maistumaan tosi hyvältä. Kuusi kertaa viikossa käyn infrapunasaunassa ja kerran viikossa normaalissa, Timo kertoo.
Infrapunasaunaa suositeltiin miehelle hoitokeinoksi, jotta hänen ihonsa päästäisi hikeä helpommin läpi. Löylykisojen moninkertainen maailmanmestari on aiemmin tottunut huomattavasti kuumempiin löylyihin.
– Kyllähän se infrapunasauna aiemmin tuntui tylsältä, mutta ei enää, kun on ollut pakko ottaa vähän rauhallisempi tahti.
Kevät on helpottanut Timon toipumista ja muutama päivä sitten mies pääsi loukkaantumisensa jälkeen ensimmäistä kertaa hölkkäämään.
– Liikkuminen on ollut sen verran kivuliasta ja jalat kuin rautakanget, joten olihan se hienoa kun kävelylenkin yhteydessä pääsi viimein hölkkäämään. Jälkeenpäin kyllä vähän kolotti ja polvet ihmettelivät, että mitä on tapahtunut.
(MTV3)