Reilu vuosi sitten Löylyn MM-kisoissa vakavasti loukkaantunut Timo Kaukonen on tyytyväinen toipumiseensa.
Kaukonen kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille, että lääkäreiden vakuutteluista huolimatta hänestä alkoi vasta kesän aikana tuntua siltä, että paraneminen etenee hyvin.
– Kipuja ja jomotuksia on enää silloin tällöin. Jomotukset johtuvat nykyään lähinnä siitä, että on niin paljon virtaa ja halua mennä. Tulee välillä reviteltyä liikaa ja sitten illalla on jomotuksia, Timo kertoo.
Timolla on toipumisen aikana ollut välillä tulehduksia, mutta mies toteaakin tulehduksien olevan ymmärrettäviä ja odotettavissa. Palovammojen arvet ovat kuitenkin koko ajan paranemaan päin.
– Alkuun iho oli niin kireenä, ettei meinannut kättä saada ylös. Onhan raajojen venyttäminen palovamma-arpien takia vieläkin vähän jäykkää, mutta katsotaan nyt. Nyt pystyn tekemään suurin piirtein kaikkea mitä ennenkin, vauhti vaan ei ole enää samanlaista. Nyt pystyy hymyilemään sillei, ettei satu, iloinenTimo kertoo.
Infrapunasaunalla itseään hoitava Timo voi nykyään myös saunoa perinteisessä saunassa. Tulevaisuuden suhteenkin Timolla on liikunnallisia haaveita.
– Kyllä sitä odottaa milloin jalat pelaa kunnolla, että voi harrastaa liikuntaa. Sitten kyllä mennään ja paljon. Nyt huomaa, miten tärkeää liikkuminen on. Haaveissa olisi vaeltaminen, että voisi lähteä Lappiin kunnolla könyämään.
Löylyn MM-kilpailut Heinolassa elokuun 7. päivä 2010 päättyivät erittäin traagisesti, kun Kaukosen kilpakumppani, venäläinen Vladimir Ladyzhenski kuoli. Lahtelaisella Kaukosella oli onni mukanaan, sillä hän selvisi hengissä, vaikka loukkaantui erittäin vakavasti. Viikkoja hengestään taistelleen Kaukosen ihosta paloi 70 prosenttia. Hengityselimet korventuivat, ja lopulta pettivät myös munuaiset. Miehen toipumisennustetta pidettiin huonona, mutta Timo on toipunut hienosti kuin ihmeen kaupalla.
(MTV3)