MTV seurasi vapun juhlahumua tässä artikkelissa 30.4.–1.5.2023.
|
22.45: Seuranta on päättynyt
MTV Uutiset kiittää lukijoita mielenkiinnosta ja toivottaa kaikille rauhallista vappupäivän iltaa!
21.07: Vappupäivän juhlinta rauhoittuu iltaa kohden
Vappupäivän juhlinta Helsingin Kaivopuistossa näyttäisi rauhoittuvan.
Helsingin poliisilaitoksen mukaan juhlijoiden määrä on vähentynyt merkittävästi.
– Ihmiset ovat käyttäytyneet pääasiassa hyvin, mistä pidämme! poliisi kirjoittaa Twitterissä.
18.22: Vapunpäivän vietto sujunut pääosin rauhallisesti
Vapunpäivän vietto on sujunut pääosin melko rauhallisesti, kerrottiin poliisin johto- ja tilannekeskuksista STT:n mukaan.
Juhlintaa on hillinnyt viileä sää, vaikka vappupäivä onkin ollut hieman aattoa lämpimämpi.
Maan etelä- ja keskiosassa lämpötila oli tänään ylimmillään 6–10 astetta ja maan pohjoisosassa 2–6 astetta.
Vapunpäivänä juhlatapahtumia järjestettiin ympäri Suomen.
Ammattiliitto SAK:n perinteikäs vappukulkue Helsingissä lähti liikkeelle noin kello 11.30 Hakaniemen torilta. Helsingin poliisi arvioi Twitterissä, että SAK:n kulkueessa oli mukana tuhansia ihmisiä.
Vapunpäivänä Tampereella kokoontui omaan kulkueeseensa avoimen rasistinen ja fasistinen puolue sinimusta liike. Tampereella pidettiin vapunpäivänä myös fasismia vastustanut Vappujen vappu -tapahtuma, jota esimerkiksi antifasistiseksi itseään luonnehtiva Varisverkosto mainosti sosiaalisen median kanavillaan.
Sekä sinimustan liikkeen että antifasistien tapahtumat sijoittuivat osittain Tampereen Hämeenpuistoon. Sisä-Suomen poliisi kertoi STT:lle varautuneensa etukäteen osapuolten pitämiseen erillään toisistaan.
Iltapäivällä poliisi tiedotti, että kahdelle henkilölle oli annettu Tampereella sakot niskoittelusta. Sakot tulivat siitä, että kaksikko ei suostunut siirtymään poliisin osoittamaan toiseen paikkaan. He olivat mukana ryhmässä, joka poliisin mukaan pyrki häiritsemään sinimustan liikkeen tapahtumaa muun muassa huutelemalla iskulauseita megafonilla.
17.50: MTV perkasi puolueiden puheenjohtajien vappupuheita – tämä niistä muun muassa paljastui
3:28
15.45: Keskustan Saarikko: Tulevaa hallitusta voidaan tukea oppositiosta
Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko sanoi vapputervehdyksessään, ettei hän pidä tarpeellisena ryhtyä haukkumaan ja kritisoimaan tulevaa hallitusta jo ennen kuin hallitusneuvottelut ovat edes alkaneet Helsingin Säätytalolla.
Hänen mielestään SDP:n, vihreiden ja vasemmistoliiton kritiikiltä syö terää se, että kritiikki aloitetaan jo ennen kuin uusi hallitus on astunut tehtäväänsä.
Saarikon mukaan keskusta voi oppositiosta myös tukea tulevaa hallitusta, jos pitää sen linjauksia järkevinä.
Saarikko puhui Facebook-lähetyksessä kotiseudultaan Varsinais-Suomen Oripäästä.
14.05: Halla-aho: Kaikki turhat julkiset menot leikattava pois, jotta veroja voidaan alentaa
Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Jussi Halla-aho vaatii tulevalla hallituskaudella ankaraa menokuria julkisen talouden sopeuttamiseksi. Halla-aho sanoi vappupuheessaan, että julkisesta taloudesta on leikattava pois kaikki turhat menokohteet.
– Veronmaksajan ei kuulu rahoittaa kansalaisjärjestöjä, haitallista maahanmuuttoa, kehitysapua, nykyisenkokoista turvonnutta Yleisradiota tai muita kankkulankaivoja, Halla-aho sanoi Suomen Pankin edessä pitämässään puheessa.
Halla-ahon mukaan ihmisiltä löytyy kyllä ymmärrystä kipeille menoleikkauksille, jos turhia menokohteita poistetaan. Samalla syntyy myös kevennysvaraa sekä yritysten että palkansaajien verotukseen, hän sanoi.
Sosiaaliturvaa ja työttömyysturvaa on Halla-ahon mukaan syytä sopeuttaa, jotta työkykyisillä olisi kannustin hakeutua töihin ja Suomi olisi vähemmän houkutteleva "sosiaaliturvaturisteille".
Alkavista hallitusneuvotteluista Halla-aho totesi, että hallitusohjelmasta ei tule maahanmuuton osalta täysin sellaista, jonka perussuomalaiset haluaisivat, koska puolue ei "ainakaan vielä" voi muodostaa hallitusta yksin. Puolue on siten valmis tekemään kompromisseja, mutta ei halua hallitukseen hinnalla millä hyvänsä.
– Joustavuudellamme on kuitenkin rajansa. Toivomme, että tämä tiedostetaan myös mahdollisten hallituskumppaneidemme keskuudessa.
Hallitusneuvottelujen onnistumista on Halla-ahon mukaan vielä liian aikaista veikkailla, mutta hän sanoi uskovansa, että mahdollisesti syntyvää hallitusta arvioidaan sen tekojen perusteella.
– Suomi toivottavasti ja uskoakseni ottaa nyt askeleen takaisin kohti normaalia, länsimaista demokratiaa ja askeleen poispäin pohjoiskorealaisesta poliittisesta kulttuurista, jossa hallitsijat nostetaan elämää suuremmiksi ja arvostelun tuolla puolen oleviksi kulttihahmoiksi, Halla-aho julisti.
14.04: Li Andersson vaati vappupuheessaan konkreettisia toimia työtä tekevien toimeentulon turvaamiseksi
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson vaati vappupuheessaan hallitusneuvotteluihin suuntaavilta puolueilta konkreettisia toimia työssäkäyvien toimeentulon turvaamiseksi.
Andersson nosti esiin erityisesti asumistuen, josta hallitusneuvotteluihin suuntaavista puolueista ainakin kokoomus ja kristillisdemokraatit ovat ilmoittaneet leikkaavansa.
– Jo ennen nykyistä elinkustannuskriisiä Suomessa on ollut paljon ihmisiä, joiden palkka ei riitä kattamaan elämisestä aiheutuvia kuluja. Asumistuki on erittäin tärkeä sosiaaliturvan muoto esimerkiksi työssäkäyville yksinhuoltajille, joiden palkka ei muuten riittäisi elämiseen.
– Jokaiselle työtä tekevälle ihmiselle kuuluu oikeus elämiseen ja riittävään palkkaan. Syy miksi näin ei nyt ole, on liian pienet palkat, liian korkeat vuokrat ja liian kallis ruoka. Samaan aikaan pörssiyrityksistä sataa taas valtavasti osinkoja niiden omistajille, Andersson sanoi Turun Kauppatorilla pitämässään puheessa.
Anderssonin mukaan asumistuen leikkaukset vain lisäisivät köyhyyttä Suomessa.
– Oikeistopuolueet puhuivat vaaleissa ostovoiman vahvistamisesta vain veronkevennysten kautta, vaikka juuri valtion tuloveroalennukset eivät hyödytä niitä palkansaajia, jotka roikkuvat köyhyysriskissä. Pienipalkkaisia työntekijöitä hyödyttäisi ennen kaikkea riittävän suuret palkankorotukset euromääräisesti toteutettuina.
Anderssonin mielestä kiky-maksujen siirtäminen takaisin työnantajalle sekä kohtuuhintaisen vuokra-asuntotuotannon pitäminen vähintään Marinin hallituksen nostamalla tasolla olisivat konkreettisia keinoja, joilla Orpon hallitus voisi osoittaa ottavansa työtä tekevien köyhyysriskin vakavasti.
13:07 Marin puhui Kansalaistorilla
Pääministeri Sanna Marin (sd.) puhui Kansalaistorilla Helsingin pääkirjasto Oodin edessä.
Marinin puhe käsitteli muun muassa Ukrainan sotaa, maan jälleenrakennusta, demokratiaa, leikkauksia, autoritäärisistä maita ja ilmastonmuutosta sekä luontokatoa.
10:10
11.26: Helsingin pormestari Vartiainen: Vaalien jälkeen on nähty "kovaa retoriikkaa"
Helsingin pormestari Juhana Vartiainen (kok.) kirjoittaa blogissaan vappuna, että vasemmisto tarvitsee oikeistoa ja oikeisto tarvitsee vasemmistoa.
– Vasemmisto tarvitsee oikeistoa, jotta vasemmiston rakastama kollektiivinen hyvinvointi voidaan rahoittaa – lujalla julkistaloudella ja työmarkkinauudistuksilla, Vartiainen toteaa.
– Oikeisto tarvitsee vasemmistoa, jotta vaurauden luova kapitalismi suitsittaan niin tasa-arvoiseksi, että sen poliittinen perusta säilyy ja voidaan jatkaa globaalin markkinatalouden oloissa, hän jatkaa.
Vartiaisen mielestä vaalien jälkeen on näkynyt "kovaa retoriikkaa".
– Epäilyksiä siitä, että kokoomusvetoisella hallituksella luovuttaisiin tasa-arvon edistämisestä, liberaaleista arvoista, peruutettaisiin EU-yhteistyöstä, ilmastosta ja ihmisoikeuksista. Ei taatusti.
11.22: Presidentti Niinistö: "Eilen käytiin vappuajelulla"
Vapputervehdyksen esitti presidenttiparille tänä vuonna Rauman Poikasoittokunta.
Presidenttipari Sauli Niinistö ja Jenni Haukio vastaanottivat tänään kolmen vuoden tauon jälkeen vapputervehdyksiä Presidentinlinnan edustalla.
video
Niinistö iloitsi siitä, että perinteeseen on tänä vuonna jälleen voitu palata.
– Toivokaamme, että traditio kulkee vuodesta toiseen vailla häiriöitä, Niinistö sanoi.
Edellisen kerran vapputervehdysten vastaanotto järjestettiin Presidentinlinnalla vuonna 2019. Vuosina 2020–2022 presidenttipari otti vapputervehdyksiä vastaan virtuaalisesti.
Tilaisuus alkoi hieman ennen puoltapäivää aurinkoisessa säässä vappukukan vastaanotolla. Vuosittain järjestettävän Folkhälsanin vappukukka-keräyksen tuotto käytetään lasten ja nuorten turvallisuutta ja terveyttä edistävään toimintaan.
Tämän jälkeen tervehdyksensä presidenttiparille toi Suomen Työväen Musiikkiliitto. Tervehdyksen esitti nuorisopuhallinorkesteri Rauman Poikasoittokunta.
Tilaisuuden lopuksi tervehdyksensä toivat Helsingin yliopiston ylioppilaskunta ja Ylioppilaskunnan Laulajat.
Presidenttipari antoi medioille lyhyet kommentit tilaisuuden jälkeen. Haukion mukaan vappu on sujunut "perinteisissä merkeissä".
– Eilen käytiin jo vappuajelulla, presidentti Niinistö säesti.
16:40
11.10: Vihreiden Ohisalo: "Leikataanko asumistuesta, junnaako elämiseen riittämätön opintoraha paikallaan?"
Vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo oli vappupuheessaan huolissaan nuorten ja opiskelijoiden tulevaisuudennäkymistä todennäköisen Petteri Orpon (kok.) hallituksen aikana.
Ohisalo sanoi kantavansa huolta siitä, mihin mahdolliset leikkaukset suuntautuvat. Kokoomuksen vaaliteemana oli kuuden miljardin euron sopeutukset.
– Vaikka koulutus olisikin uuden hallituksen “erityisessä suojelussa”, leikataanko asumistuesta, junnaako elämiseen riittämätön opintoraha paikallaan? Kurjistetaanko heikossa asemassa olevien tilannetta ja leikataanko hyvinvointivaltion tuiki tärkeistä palveluista?, Ohisalo sanoi vappupuheessaan.
– Entä mikä odottaa niitä nuoria, joilla on suunta hukassa eikä riittävästi välittäviä aikuisia elämässä? Varmistetaanko, että he saavat tukea koulussa? Löytävätkö he kavereita ja harrastuksen? Vai työnnetäänkö heidät yhteiskunnan syrjälle? Ohisalo jatkoi.
Ohisalon mukaan vihreät on ”vastavoima sisäänpäin kääntyneelle, ihmisiä erottelevalle ja ympäristöä tärvelevälle politiikalle”.
– Olemme pienempien puolella, lyhytnäköisyyttä ja ahneutta vastaan. Emme onnistu siinä yksin, vaan mukaan tarvitaan jokainen teistä, Ohisalo sanoi.
– Avoimempaa Suomea voidaan rakentaa mielenosoituksin, vetoomuksin ja kansalaisaloittein. Yhdessä tekemällä ja tulevaisuuteen katsomalla. Siihen minä laitan toivoni, Ohisalo totesi.
Jos tviitti ei näy, voit katsoa sen täältä.
11.02: JHL:n toimialajohtaja: Uuden hallituksen ohjelmasta tulee hirveä kaikille paitsi hyvätuloisille
Tulevan oikeistohallituksen ohjelmasta on tulossa hirveä kaikille paitsi hyvätuloisille, ennusti Julkisten ja hyvinvointialojen liiton (JHL) toimialajohtaja Saila Ruuth vappupuheessaan Joensuussa.
Ruuthin mukaan tulossa on todennäköisesti lukuisia pyrkimyksiä heikentää työntekijöiden oikeuksia ja ammattiliittojen asemaa.
Kokoomuksen tavoite tasapainottaa valtiontaloutta kuuden miljardin edestä vaalikauden aikana langettaa Ruuthin mukaan raskaimman taakan yhteiskunnan heikoimmille sekä tavallisille pieni- ja keskipalkkaisille työntekijöille.
– Toivon, että neuvottelunsa aloittavan hallituksen yhteinen taival myös päättyy mahdollisimman pikaisesti, jotta Suomen pärjäämisen peruspilareita ei ehditä pysyvästi vaurioittaa lyhytnäköisen leikkauspolitiikan ja ideologisen eriarvoistamisen seurauksena, Ruuth sanoi.
10.03 Vapunpäivän juhlinta käynnissä – mieskuoro avasi aamun Ullanlinnanmäellä
4:11
6.09 Tämän vuoden vappu on keskimääräistä kylmempi
Vappua vietetään tänään viileässä säässä eri puolilla Suomea. Ilmatieteen laitoksen sääpäivystyksen mukaan vapunpäivä alkaa maan etelä- ja keskiosissa poutaisena, ja lämpötilat liikkuvat 7–12 asteen välillä.
Maan itä- ja pohjoisosissa lämpötilat ovat 2–8 astetta. Itä- ja Pohjois-Suomessa voi tulla sadekuuroja, jotka satavat pohjoisessa lumena.
Illaksi Suomeen saapuu uusi sadealue lounaasta.
Ilmatieteen laitos varoittaa maanantaina tulvien vaarasta Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa ja Pohjanmaan maakunnissa. Länsi-Lapissa sekä Lapin pohjoisosissa ajokeli voi olla huono lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Vapun päivälämpötila jää tuoreimpien ennusteiden perusteella hieman kesimääräistä kylmemmäksi. Ilmatieteen laitoksen mukaan päivälämpötila on vappuna ollut keskimäärin 10–15 astetta Suomen etelä- ja keskiosissa ja pohjoisosassa 5–10 astetta.
Säätilastojen mukaan Helsingin Kaisaniemessä mitattu lämpimin vappu vietettiin vuonna 1998, jolloin lämpötila nousi 19,3 asteeseen. Koleinta oli puolestaan vuonna 1852, jolloin Kaisaniemessä mitattiin vapunpäivän yönä pakkasta seitsemän astetta.
5.17: Vappupuheissa kuullaan tänään terveisiä Säätytalolle
Vapun perinteisiin kuuluvissa vappupuheissa on tänään luvassa tiukkaa tekstiä, kun puolueiden ja ay-liikkeen edustajat pääsevät puheissaan lähettämään terveisiään juhlapyhän jälkeen alkaviin kokoomusjohtoisiin hallitusneuvotteluihin.
Puheita pitämässä on tällä kertaa kolme nykyisten hallituspuolueiden johtajaa, jotka eivät ole hallitusneuvotteluissa mukana.
SDP:n puheenjohtaja Sanna Marin puhuu vasemmiston vappujuhlassa Helsingin Kansalaistorilla ja vasemmistoliiton Li Andersson Turun Kauppatorilla. Keskustan Annika Saarikko lähettää puheensa livenä Facebookissa.
Puheita pitävät myös työmarkkinajärjestöjen edustajat. Äänessä ovat muun muassa Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto, Palvelualojen ammattiliitto PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen sekä SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta.
Hallitusneuvotteluihin lähtevä perussuomalaiset viettää Helsingissä vappujuhlaansa vastapäätä alkavan viikon tapahtumapaikkaa eli Säätytaloa. Perussuomalainen vappujuhla järjestetään Suomen Pankin edessä ja pääpuhujana on puolueen entinen puheenjohtaja, kansanedustaja Jussi Halla-aho.
5.10 Tampereella ja Turussa meno äityi vilkkaaksi
Sisä-Suomen poliisin yleisjohtaja, komisario Mikko Martikainen kertoi aamuyöstä, että vapun vietto on äitynyt vilkkaaksi. Hän tosin arvioi tilanteen olleen kolmen aikoihin vähän rauhallisempi kuin paria tuntia aiemmin.
Hän arvioi olleen kuitenkin kiireisempää kuin tämän kevään viikonloppuina yleisesti. Poliisitehtävät ovat olleet sen sijaan viikonlopulle tyypillisiä.
– Ihan laidasta laitaan, yleisellä paikalla tapahtuneita häiriötehtäviä ja väkivaltatehtäviä, liikenneaiheisia tehtäviä. Kaikkea, mitä poliisitehtäviin yleisestikin kuuluu.
Liikkeellä olleista väkimääristä ei ole pystytty tekemään Martikaisen mukaan arvioita.
– Sen verran, mitä nyt (Tampereen) Koskipuistoon täältä sisältä on pystynyt kamerasta näkemään, niin paljon näkyy ihmisiä liikkeellä. Valkoisia lakkeja, iso ihmismeri siinä illan aikaan, Martikainen kertoo.
Länsi-Uudellamaalla hälytystehtävämäärät ovat poliisin mukaan olleet arviolta samansuuntaisia kuin aiempinakin viikonloppuina. Poliisin tviitin mukaan tehtävien joukossa on ollut väkivaltatapauksia, kotihälytyksiä, liikennetehtäviä ja päihtyneiden avustamista.
– Muutama hirvieläinkolari on myös tapahtunut, poliisi kertoo tviitissään.
Lounais-Suomen poliisista kerrotaan niin ikään vapunaaton ja vappuyön muistuttaneen pääsääntöisesti tavanomaista viikonloppua. Turun tilannekeskuksen mukaan joitakin yleisellä paikalla tapahtuneita pahoinpitelyitä ja järjestyshäiriöitä on kirjattu.
Väkeä on ollut poliisin mukaan aika lailla liikenteessä keskustassa ja puistoissa.
– Aika kova vilske siellä on ollut, tilannekeskuksesta kerrotaan STT:lle.
Aamuyöstä oli vielä vaikea sanoa, miten vappu vertautuu aiempiin, sillä tarkkoja tietoja ei ollut vielä tarjolla. Tilannekeskuksesta kuitenkin arvioitiin, että voi mennä vilkkaudessaan aika lähelle edellisvuoden vappua.
5.03: Vapunvietto on ollut rauhallista isossa osassa maata
Vapun juhlinta on sujunut rauhaisasti, kerrotaan useilta poliisilaitoksilta. Osassa maata raportoidaan juhlinnan kuitenkin myös vilkastuneen illan myötä.
Oulun poliisin alueella on ollut niin ikään rauhallista. Poliisin johtokeskuksesta kerrottiin STT:lle alkuyöstä ennen kello kolmea, että sää on ollut niin huono, ettei väkeä ole ollut kauheasti edes liikkeellä.
Lämpötila on ollut Oulun seudulla hieman nollan päällä, minkä lisäksi alueella on sadellut. Kaupungissa on poliisin mukaan liikkunut lähinnä haalarikansaa. Tehtäviäkin kerrotaan olleen varsin vähäisesti, ehkä jopa tavalliseen kevätviikonloppuun ja aiempiin vappuihin nähden vähemmän.
Itä-Suomessa vapunvietto on sujunut yhtä lailla hyvin rauhaisasti, siitäkin huolimatta, että sää on ollut suhteellisen hyvä. Tilannekeskuksen mukaan ihmisiä on ollut hyvin liikenteessä ja kelinkin kerrotaan kohentuneen iltaa kohden, kun sade taukosi.
Aamuyöstä kolmen aikoihin ei ollut myöskään mitään viitteitä siitä, että tilanne olisi kääntymässä toiseksi loppuyön aikana.
Poliisi arvioi vappuviikonlopun pituuden voineen osaltaan rauhoittaa juhlintaa tänä vuonna.
2:04
4.54: Helsingin poliisin mukaan vappu on sujunut rauhallisesti, Kaivopuiston tyhjentämisessä meni kaksi tuntia
Helsingin poliisi kertoi Twitterissä puolenyön jälkeen, että Kaivopuisto oli saatu tyhjennettyä. Paikalta poistui tviitin mukaan yli 5 000 ihmistä, joiden joukossa oli paljon alaikäisiä.
Poliisin mukaan puiston tyhjentäminen kesti yhteensä reilut kaksi tuntia, mutta sujui pääosin rauhallisesti.
Poliisi kertoi ryhtyneensä puiston tyhjentämiseen sunnuntaina iltakymmenen jälkeen. Poliisi perusteli tuolloin Twitter-päivityksessään puiston tyhjentämistä yleisellä järjestyksellä ja turvallisuudella sekä sillä, että suojataan ihmisiä rikoksilta ja häiriöiltä.
– Tämä on poliisilla perinteinen tapa, ylikomisario Jari Friman Helsingin poliisista sanoi STT:lle puoli yhdentoista aikaan.
Friman kertoi jo alkuillasta yllättyneensä siitä, miten paljon ihmisiä lähti pääkaupungissa liikkeelle seuraamaan Havis Amandan – tutummin Mantan – lakitusta. Poliisi arvioi, että patsaan tuntumaan Helsingin keskustaan saapui noin 60 000–70 000 ihmistä.
Alkuyöstä ennen kello yhtä Helsingin poliisi kertoi vapun sujuneen tuohon mennessä kokonaisuudessaan rauhallisesti ja ilman suurempia kahinoita.
23.03: Helsingin Poliisi tyhjentää juhlijoiden täyttämän Kaivopuiston
Helsingin Poliisi kertoo Twitterissä, että tyhjentää Helsingin Kaivopuiston ihmisistä.
Paikalla on twiitin mukaan satoja nuoria. Yläilmoista otettu kuva näyttää valkolakkien meren Kaivopuiston Tähtitorninvuorella.
Poliisin mukaan puisto tyhjennetään "yleisen järjestyksen ja turvallisuuden vuoksi, sekä rikoksilta ja häiriöiltä suojaamiseksi".
Mikäli julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
21.36: Suurissa vapputansseissa laitetaan jalalla koreasti
Kulttuurikeskus Korjaamolla soivat ikivihreät iskelmät. Ihmiset tanssivat lähekkäin ja pyörähtelevät pehmeiden sävelien tahtiin.
Myös iskelmiä villimpää menoa löytyy, sillä Vapputansseissa tanssahdellaan yhteensä neljällä eri parketilla. Ylemmissä kerroksissa löytyvät esimerkiksi Salakapakka ja Kutuluola, joissa meno on romanttisempaa ja villimpää.
2:05
Tapahtumasta löytyy myös karaoke, johon voi osallistua useampi ihminen.
Ajatus Vapputanssien järjestämisestä sai vuodesta 2008, kun järjestettiin ensimmäiset Juhannustanssit. Tapahtuma keräsi satoja osallistujia. Näin perinteisten tanssien järjestäminen eri juhlapyhinä alkoi saada uusia kierroksia.
– Nämä tanssit on siitä ainutlaatuinen tapahtuma, koska monet eri sukupolvet löytävät paikalle etenkin näin alkuillasta, kertoo Vapputanssien järjestäjän We Love Helsingin toiminnanjohtaja Timo Santala MTV Uutisille.
20.25: Haastattelussa Darravapaa-yhteisön Katri Ylinen: "Yliarvostamme alkoholia juhlimisen euforiassa"
Katri Ylinen, toinen Darravapaa-yhteisön perustajista kertoo, että nyt on hänen neljäs vappunsa ilman alkoholia.
Darravapaa on "raitistelijoille ja juomistaan vähentäville" suunnattu yhteisö, joka pyrkii pitämään esillä alkoholittomuuden teemoja. Yhteisö haluaa myös kyseenalaistaa alkoholin kuluttamisen pitämistä normina, kun taas juomisesta kieltäytymistä pidetään monesti vielä poikkeavana.
Vielä alkoholia käyttäessään Ylinen koki useamman illanvieton, jotka saivat hänet miettimään prosenttipitoisten juomien käyttöä sekä lopulta lopettamaan sen.
– Onhan siinä ollut opeteltavaa. Mutta omalla kohdallani on tuntunut paljon freesimmältä, kun tietää itse, että mistä on tehty ja missä ovat omat rajat, hän kertoo.
Ylisen mukaan alkoholin käyttäminen on yhä normi, kun taas juomisesta kieltäytymistä saatetaan kummeksua.
– Me vähän ehkä yliarvostamme alkoholia juhlimisen euforiassa, hän miettii.
Lue lisää: Katri Ylinen viettää vappunsa ilman alkoholia ja pääsee juhlatunnelmaan tanssimalla – "Onhan siinä ollut opeteltavaa"
Millainen on vappu ilman alkoholia? Katso Darravapaan Katri Ylisen haastattelu
12:15
18.45: Otaniemen teekkarit: Vappua on juhlittu jo lähes pari viikkoa
MTV Uutiset Live sai haastatteluun Otaniemen teekkareita, jotka juhlivat vappua jo monetta päivää. Liisa Ryhänen ja Ella-Maria Salmi kuvailivat teekkarivappua perinteikkääksi ja ohjelmarikkaaksi. Mutta miten vappua jaksaa juhlia monta päivää putkeen?
– Menee sinne, mikä itseä kiinnostaa. Ei kaikkeen tarvitse osallistua, jos ei jaksa. Muistaa levätä, ja ei aina tarvitse olla ihan myöhään asti. Tosi monesti voi lähteä aikaisemmin kotiin lepäämään, Ryhänen sanoo.
Väkijoukosta löytyi myös Marja Piiroinen, joka kertoi juhlineensa vappunsa Helsingin keskustassa jo kohta 40 vuoden ajan.
– Yhtä kylmää (oli ennen) kuin nytkin. Mutta tuollaista jumppumusiikkia ei ollut, silloin soitti Retuperän WBK koko illan, Piiroinen sanoi.
18.42: Komisario: Keskusta turvoksissa ihmisistä, mutta tunnelma rauhallinen ja mukava
Komisario Johanna Sinivuori Helsingin poliisista kertoo vappuaaton juhlinnan Helsingin keskustassa sujuneen mukavasti ja rauhallisesti. Ihmisiä on liikkeellä paljon.
– Ensimmäinen koronavappu oli täysin poikkeuksellinen, silloin oli aivan autiota joka paikassa. Mutta nyt tämä näyttää ihan samalta kuin aina ennenkin vanhoina hyvinä vuosina, Sinivuori kertoo MTV Uutiset Livelle.
18.26: Poliisi: Jopa 70 000 seurasi Mantan lakitusta
Helsingin poliisi kertoo Twitterissä, että Mantan lakitusta oli kerääntynyt seuraamaan 60 000–70 000 ihmistä.
18.11: Ehtiikö Manta huollosta takaisin ensi vuoden vapuksi? Vartiainen: "Jos ei ehdi, ratkaisu on haukkua pormestaria"
Juhana Vartiainen kertoi hetki sitten MTV Uutiset Liven haastattelussa Havis Amandaa odottavista huoltotoimenpiteistä, joista Mantan olisi tarkoitus ehtiä takaisin juhlijoiden riemuksi jo ensi vuoden vappujuhlaan.
– Jos ei ehdi, niin sitten tietysti ratkaisu on niin kuin aina, että haukutaan pormestaria. Mutta kyllä minä pidän huolen siitä, että ehtii, Vartiainen naureskelee.
2:17
18.01: Nyt lakki on Mantan päässä
Lakki on nyt asetettu Mantan päähän. Ihmiset heiluttavat ilmassa ylioppilaslakkejaan ja hurraavat. "Hyvää vappua!", raikuu joka puolella.
18.00: Lakittajat nousevat korkeuksiin
Mantan lakittajat roikkuvat köysissä valmiina lakittamaan rakastetun patsaan. Lakittajat ovat tänä vuonna Aalto-yliopistosta.
17.58: Valtava väentungos – Manta saa aivan pian lakkinsa
Kauppatori ja sen lähiympäristö on täynnä ihmisiä, jotka odottavat näkevänsä Mantan lakituksen ennen sen lähtemistä Juhana Vartiaisen kuvailemalle "vuorotteluvapaalle" eli huoltotoimiin, jotka alkavat vapun jälkeen.
17.54: Juhana Vartiainen: Katselen kateellisena muiden kellastuvia ylioppilaslakkeja – oma kadonnut
Juhana Vartiainen kertoo kadottaneensa oman ylioppilaslakkinsa.
– Olen muuttanut niin monta kertaa, että jossain muutossa se on minulta hävinnyt, Vartiainen sanoo.
Vartiainen lisää, että uutta ei sovi ostaa.
– Eihän sitä nyt sellaista. Se on se ainoa, joka silloin (lukiossa) on saatu. Katselen kateellisena näitä muiden kellastuvia ylioppilaslakkeja.
7:23
17.50: Juhana Vartiainen: Vappu on vuoden hauskin juhla
Helsingin pormestari Juhana Vartiainen kertoo MTV Uutiset Liven haastattelussa pitävänsä vappua vuoden hauskimpana juhlana.
– Se on sellainen juhla, jolloin nekin, joilla opinnot ovat jo takana, muuttuvat vähän uudestaan opiskelijoiksi, Vartiainen sanoo.
17.43: Nasima Razmyar Mantan päällä kiipeilystä: "Ei herranjestas"
Nasima Razmyar näkee Havis Amandan merkittävänä symbolina, jonka päällä on juhlittu vähän liikaakin.
– Katsoin vastaavana kulttuurin ja vapaa-ajan apulaispormestarina muutama vuosi sitten lätkän MM-juhlien yhteydessä, kun todella ihmiset olivat Mantan päällä ja silloin jo ajattelin, että ei herranjestas: onko tätä kukaan miettinyt, että hauras patsas ja tuollainen määrä ihmisiä? Pidän erittäin tärkeänä, että pidetään meidän kansallisomaisuudesta huolta, Razmyar kommentoi MTV Uutiset Livelle.
– Se on symboli, jonka täytyy kestää tuleville sukupolville. Meidän tehtävä ei ole tuhota vaan vaalia ja arvostaa.
Razmyarin mielestä vappuna tapahtuva patsaan lakitus on loistava esimerkki siitä, että Mantankin lähellä voi juhlia varovasti ja arvokkaasti.
5:08
17.27: Nasima Razmyar: Koronan jälkeen yhteisöllinen vappu on upeaa
Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestari Nasima Razmyar ihastelee MTV Uutiset Liven haastattelussa keskustan vapputunnelmaa.
– Tunnelma oli vastaavanlainen viime vuonna, jolloin pysähdyin siihen, että onko tämä totta – mutta tämä on totista totta, Razmyar iloitsee.
17.18: Suora lähetys on alkanut
MTV Uutiset on paikalla Kauppatorin vappujuhlinnoissa. Ilma on kylmä, mutta tunnelma lämmin. Paikalla on paljon väkeä, ja Havis Amanda on jo pesty juhlakuntoon.
Missä päin Helsinkiä on pormestari Juhana Vartiaisen mukaan paras vappumeno?
MTV haastattelee entistä kokoomuksen kansanedustajaa, Helsingin pormestari Juhana Vartiaista. Millaisia muistoja pormestarilla on vapusta? Entä missä ja miten hän aikoo viettää tänä vuonna vappua?
Seuraa haastattelua tämän sivun ylälaidasta kello 17.45!
Tällainen vapputunnelma oli Helsingissä aamulla – katso video!
6:30
Manta lakitetaan klo 18 – viedään vapun jälkeen konservoitavaksi
Helsingissä perinteisiin vappumenoihin lukeutuu Havis Amanda- eli Manta-patsaan lakitus kello 18. Tänä vappuna lakituksen hoitaa Aalto-yliopiston ylioppilaskunta.
Manta lakitetaan nyt viimeisen kerran ennen kuin se siirretään konservoitavaksi.
Mantan lakituksella on pitkät perinteet. Sitä lakitettiin luvattomasti jo 1900-luvun alkuvuosina.
Lupa lakitukseen heltisi vuonna 1951.
5:36
Lue myös:Vappuna liikkeellä ovat myös sinimusta liike, Varisverkosto ja Jeesus-marssi – Katso tästä vapun aikataulu
Vappu ilman alkoholia?
Darravapaa-yhteisön perustaja Katri Ylinen raitistui noin neljä vuotta sitten. Hänen ja Laura Wathenin perustama suosittu Darravapaa on yhteisö ja media, joka pohtii sitä, millaista elämä on ilman alkoholia. Ilmiöksi nousseesta Darravapaasta on syntynyt tietokirja, podcast ja bileitä nuorten suosimilla klubeilla.
Kuinka nuori sukupolvi suhtautuu alkoholinkäyttöön nykyään – onko se itsestäänselvä osa vapun juhlintaa? Katso MTV:n haastattelu Darravapaan perustajan Katri Ylisen kanssa kello 19.30 tämän sivun ylälaidasta!
11:16