KAJ laittoi Melodifestivalenin ääniennätyksen uusiksi.
Ruotsin Melodifestivalenin voittaneen KAJ-yhtyeen saamien äänien määrä on julkistettu. Yhtye sai SVT:n mukaan kilpailun finaalissa noin 4,3 miljoonaa ääntä.
Jo aiemmin on kerrottu, että KAJ'n Bara bada bastu on eniten yleisöääniä saanut esitys Melodifestivalenin historiassa.
Toiseksi sijoittunut Måns Zelmerlöw jäi noin miljoonan äänen päähän ja sai vajaat 3,3 miljoonaa ääntä. Äänimäärä on Melodifestivalenin historian kolmanneksi paras.
Lue myös: Tätä et nähnyt tv:ssä! Video paljastaa, mitä tapahtuu saunan takana Bara bada bastu -kappaleen aikana
KAJ oli nuorempien suosikki, kun taas 45-vuotiaista ylöspäin äänestettiin eniten Zelmerlöwiä. Vanhemmissakin ikäryhmissä KAJ oli toiseksi suosituin.
Finaalissa äänesti noin 1,1 miljoonaa ihmistä. Ääniä annettiin yhteensä 26 miljoonaa.
Melodifestivalenin aiempaa yleisöääniennätystä piti Loreen, jonka kappale Tattoo sai vajaat 3,8 miljoonaa ääntä vuonna 2023.
Pohjanmaalta Vöyriltä kotoisin oleva KAJ edustaa Ruotsia Euroviisuissa Sveitsin Baselissa toukokuussa.
Maailman viraalein kappale
Bara bada bastu on noussut ilmiöksi ja kuuntelulistojen kärkiin sekä Ruotsissa että Suomessa.
Saunarallatus komeilee myös Spotifyn maailmanlaajuisen viraalilistan ykkösenä. Viraalilista mittaa muun muassa kappaleiden suosiota sosiaalisessa mediassa.
Kappale ylsi Melodifestivalen-voittonsa jälkeen Spotifyssa myös maailman 150 kuunnelluimman kappaleen joukkoon, sijalle 138.
Juttua päivitetty kauttaaltaan 14.3.2025 klo 10.43.