Kirjailija Miki Liukkonen menehtyi 4. heinäkuuta 2023. MTV Uutiset Livessä vieraillut Liukkosen pitkäaikainen kustannustoimittaja Samuli Knuuti kertoo, että Liukkonen aloitti ja lopetti viimeisen teoksensa Auroran sairaalassa. Vierastila julkaistaan tänään postuumisti.
Samuli Knuuti kertoo, että hänestä ja Miki Liukkosesta tuli hyvin läheisiä ystäviä viimeisten viiden vuoden aikana.
Knuutin mukaan Liukkosen vointi heikkeni huomattavasti viime maaliskuussa. Siihen mennessä Liukkosen viimeinen teos Vierastila oli kuitenkin jo lähes valmis.
Lue myös: Miki Liukkonen on menehtynyt vain 33-vuotiaana
– Siinä mielessä suurin osa Vierastilan tekstimassasta ei ole näistä ahdistuksen syövereistä käsin kirjoitettu. Mutta hiomisvaiheessa hän lisäili tekstiin hyvinkin ahdistunutta materiaalia, Knuuti kertoo.
Knuuti sanoo, että vaikka Liukkosen huono olo näkyy teoksessa, kyseessä on kuitenkin myös hauska ja jopa humoristinen romaani. Hän paljastaa, että toinen kirjan päähahmoista on pitkälti Miki Liukkonen itse.
– Kaikki ne ajatukset, joita kirjailijahahmolla on, ovat Miki Liukkosen ajatuksia.
"Kirjailijahahmo" kertoo teoksessa muun muassa tunteneensa "maailman painon jo hyvin varhain" ja fantasioineensa kuolemasta jo ala-asteella.
Lue lisää kirjasta: Miki Liukkosen viimeinen teos pysäyttää – äärimmäistä yksinäisyyttä ja itsetuhoisia ajatuksia: "Tunsin maailman painon hyvin varhain"
Puhui tulevista projekteista
Knuuti kertoo, että Miki lievitti kokemaansa ahdistusta kirjoittamalla.
– Kirjoittaminen ikään kuin irrotti ja vei poispäin tästä tunnetilasta, joka muuten saattoi olla koko ajan päällä.
Knuuti kertoo, että Vierastila on poikkeuksellinen teos sen vuoksi, että kirjailija menehtyi niin nuorena ja teos julkaistaan vasta kuoleman jälkeen. Hänen mukaansa Liukkonen puhui tulevista projekteista ja romaaneista myös silloin, kun voi äärimmäisen huonosti.
– Tämä jää Mikin viimeiseksi teokseksi, vaikka hän ei sitä sellaiseksi tarkoittanut, Knuuti sanoo.
Knuuti kertoo, että Liukkonen sekä aloitti että lopetti teoksensa Auroran sairaalassa.
"Miten yrittää auttaa ja lohduttaa ihmistä, joka voi niin huonosti kaikesta hoidosta ja lääkityksestä huolimatta?" – Katso koko Samuli Knuutin haastattelu jutun alussa olevalta videolta.
Älä jää yksin ongelmiesi kanssa. Pahaan oloon saa apua ympäri vuorokauden päivystävästä Kriisipuhelimesta numerosta 09 2525 0111. Itsemurhan tehneiden läheisille vertaistukea tarjoavan Surunauha ry:n numero 044 751 9916 palvelee arkisin klo 9–15. Hätätilanteessa soita hätänumeroon 112.
7:32
Miki Liukkosen uutta romaania Vierastila käsitellään myös Viiden jälkeen -ohjelmassa tänään kello 18.05 MTV3-kanavalla ja MTV Katsomossa. Erikoishaastatteluun saapuu kustantaja Anna-Riikka Carlson WSOY:ltä, jonka kanssa pohditaan, minkälaisen aukon Liukkonen jättää suomalaiseen kirjallisuuteen.