Kansainvälistä menestystä ja suitsutusta The American-elokuvan roolisuorituksestaan saanut Irina Björklund on aina ollut upea kaunotar.
Suomalaisnäyttelijätär nousi kansainväliseen tietoisuuteen maailmantähti George Clooneyn tyttöystävän-roolin myötä.
Vaikka suomalaisen rooli elokuvassa ei ole järin suuri, on naisen takamus saanut esimerkiksi kunniamainintaa elokuva-arvosteluissa. Irina nähdään elokuvan alussa alastomana Clooneyn sylissä.
Suomessa hienon uran tehnyt Irina muutti miehensä, näyttelijä Peter Franzénin kanssa Yhdysvaltoihin vuonna 1999.
Irina voitti arvonnassa ns. green cardin, joka mahdollistaa työskentelyn maassa. Pariskunta lähti luomaan uraa rapakon taakse ja kymmenen vuotta myöhemmin urasiirto alkaa vihdoin tuottaa tulosta.
(MTV3)