Iranin poliisi kertoo pidättäneensä 740 mielenosoittajaa, joista 60 on naisia, raportoi iranilainen uutistoimisto Tasnim.
Luvussa on mukana pelkästään Guilanin provinssissa tapahtuneet pidätykset reilun viikon ajalta. Mielenosoituksia on kuitenkin järjestetty useissa Iranin suurissa kaupungeissa, joten kokonaisluku lienee huomattavasti suurempi tuhansien ihmisten osallistuttua mielenilmauksiin.
Mielenosoitukset alkoivat Iranin viranomaisten ilmoitettua 22-vuotiaan kurdinaisen kuolleen sen jälkeen, kun tämä oli pidätetty väärin puetun hijabin takia. Norjalainen Iran Human Rights (IHR)-kansalaisjärjestö kertoi eilen, että mielenosoituksissa on kuollut jo ainakin 50 ihmistä. Iranin valtion mediassa on puhuttu tänään 35 kuolemantapauksesta.
Lue myös: Kansalaisjärjestön mukaan ainakin 50 kuollut Iranin mielenosoituksissa
Maan hallitus on vastannut mielenosoituksiin kovin ottein. Perjantai-illan mielenosoituksista kuvatuissa videomateriaaleissa kansalliset turvallisuusjoukot ampuvat kohti aseettomia mielenosoittajia Piranshahrin, Mahabadin ja Urmian kaupungeissa. IHR:n jakamassa videossa univormuun pukeutunut turvallisuusjoukkojen jäsen ampuu rynnäkkökiväärillä kohti mielenosoittajia Shahr-e Reyssä pääkaupunki Teheranin etelälaidalla.
Turvallisuusjoukot ovat pidättäneet mielenosoittajien lisäksi myös toimittajia. Yhdysvaltalaisen toimittajia suojelevan Committee to Protect Journalists -järjestön mukaan kuluneella viikolla on pidätetty 11 toimittajaa.
Iranin viranomaiset ovat mielenosoitusten takia rajoittaneet internetin käyttöä ja estäneet sosiaalisen median pikaviestipalveluiden käytön.