Nainen pisti vaimoonsa insuliinia, tukahdutti tyynyllä, iski veitsellä ja odotti, että tämä kuoli – motiivina mustasukkaisuus

Kuvituskuva/All Over Press
Julkaistu 03.07.2020 16:14

MTV UUTISET - STT

Nainen on myöntänyt teon ja kertonut suunnitelleensa sitä useita viikkoja.

Satakunnan käräjäoikeus määräsi perjantaina mielentilatutkimukseen naisen, joka surmasi vaimonsa Porissa helmikuussa.
Syyttäjän mukaan 48-vuotias nainen antoi ensin vaimolleen unilääkettä tämän tietämättä. Vaimon nukahdettua nainen pisti tähän ainakin neljä kertaa insuliinia.

Havaittuaan, että vaimo oli edelleen elossa, nainen otti tyynyn ja painoi sen uhrin kasvoja vasten tarkoituksenaan tukehduttaa uhri omaan oksennukseensa, syytteissä sanotaan. Syyttäjän mukaan vaimo ei vieläkään kuollut, jolloin nainen haki veitsen ja iski sillä uhria kaulaan kymmenen kertaa sekä viilsi tämän toista rannetta.

Varmistaakseen uhrin kuoleman nainen vielä sytytti vuodevaatteita tuleen sekä yritti sytyttää uhrin hiuksia palamaan. Sitten hän odotti uhrin vierellä noin tunnin varmistaakseen, ettei tämä enää hengitä, syytteissä sanotaan.

Syyttäjä hakee naiselle tuomiota murhasta. Oikeus katsoi, että naisella oli sinnikäs ja vakaa surmaamispyrkimys ja että teko oli erityisen raaka, julma ja suunnitelmallinen. Oikeus ottaa kantaa rikosnimikkeeseen ja rangaistukseen kuitenkin vasta mielentilatutkimuksen valmistumisen jälkeen.

Motiivina mustasukkaisuus

48-vuotias nainen on myöntänyt aiheuttaneensa vaimonsa kuoleman. Naiset olivat tunteneet kolmisen vuotta ja menneet naimisiin viime vuoden lopulla. He asuivat asuntolassa.

Oikeuden mukaan nainen kertoi suunnitelleensa tekoaan muutaman viikon kunnes tuli se ilta, jolloin hän "päätti tehdä sen". Syyksi teolleen hän kertoi muun muassa molemminpuolisen mustasukkaisuuden.

Nainen kertoi juottaneensa diabetesta sairastaneelle vaimolleen useita tölkkejä vahvaa olutta ennen unilääkkeiden antamista. Sen jälkeen tapahtumat naisen mukaan etenivät syytteissä kuvatulla tavalla.

Muutama tunti vaimon kuoleman jälkeen nainen meni itse kertomaan tapahtuneesta asuntolan yläkertaan. Tuolloin hän tosin sanoi, että vaimo oli piikittänyt itse itseään ja että asunnossa olisi ollut kaksi vierasta miestä. Poliiseille hän kuitenkin kertoi saman version kuin oikeudessa.

Tuoreimmat aiheesta

Pori