Delphina Mota ja Paul Iheanachor ovat haastaneet Tri-City Medical Center -lääkärikeskuksen oikeuteen. Oikeuskanteen mukaan Delphina joutui synnyttämään keisarileikkauksella ilman nukutusta. Sairaala pitää väitettä pöyristyttävänä. Lääkärikeskuksen mukaan 25-vuotiaalle äidille annettiin nukutus ennen sektiota.
Yllä olevalla videolla kerrotaan, miten Hetan vatsakipujen syyksi paljastui haavainen paksusuolentulehdus.
San Diegon piirikunta on vastaanottanut oikeuskanteen, jonka mukaan kalifornialainen lääkäri suoritti keisarileikkauksen ilman, että synnyttämässä ollut 25-vuotias Delphina Mota sai nukutuksen.
Delphina sanoo tunteneensa kaiken ennen kuin pyörtyi kivusta. Hän totesi NBC New York -sivustolle, ettei koskaan unohda tuota kauhukokemusta.
Delphina ja hänen miehensä Paul Iheanachor syyttävätkin lääkärikeskusta hoitovirheestä sekä pahoinpitelystä. He vaativat sairaalalta 5,75 miljoonan dollarin eli noin 4,9 miljoonan euron korvausta, kertoo muun muassa Huffington Post -lehti.
Sairaalaan viimeisillään raskaana
Oikeudenkäyntiasiakirjojen mukaan Delphina ja hänen sulhasensa Paul saapuivat sairaalaan 15. marraskuuta 2017.
Mota oli tällöin 41. viikolla raskaana. Synnytyksen odotettiin käynnistyvän pian.
Päätös keisarileikkauksesta
Seuraavana aamuna kello 5.20 Delphinan verenpaine laski yllättäen eivätkä lääkärit eivät enää kuulleet vauvan sydänääniä.
Lääkäri Sandra Lopez päätti suorittaa hätäsektion.
– Hoitajat ja lääkäri tulivat paikalle, ja muistan heidän repineen kaikki letkut irti minusta, Delphina kertoi BuzzFeed News -sivuston haastattelussa.
Nainen vietiin leikkaussaliin.
Nukutuslääkäriä ei näkynyt
Pariskunnan tekemän kanteen mukaan nukutuslääkäriä pyydettiin paikalle useaan otteeseen, mutta tämä ei saapunut paikalle.
Delphinan mukaan lääkäri oli toistellut, että ”meidän täytyy tehdä se”. Naisen mukaan huoneessa vallitsi kaaos.
Edellispäivänä epiduraalipuudutus
Delphina oli saanut epiduraalipuudutuksen edellisenä iltana, mutta kanteen mukaan se ei vaikuttanut mitenkään hätäsektioon.
Nainen kertoo sanoneensa hoitajille, että hänestä tuntui kuin epiduraalin vaikutus lakkaisi.
Nainen pyörtyi kivusta
Kun nukutuslääkäriä ei vieläkään kuulunut, Lopez käski kanteen mukaan sitoa naisen kiinni leikkauspöytään.
Juuri ennen leikkausta Lopez ilmeisesti hieroi jotain Delphinan iholle. Delphina ja Paul olettivat sen olevan pinnallista puudutusainetta.
Tästäkin huolimatta Delphina sanoi tunteneensa kaiken, kun lääkäri alkoi viiltää hänen ihoaan auki.
– Aloin huutaa ja muistan, että pyörryin, Delphina kertoi BuzzFeed News -sivustolle.
– He joutuivat pitämään minua aloillani, koska kipu tuntui koko kehossani.
Kanteen mukaan Delphina myös pyysi lääkäriä lopettamaan.
Sulhanen muistaa karmaisevat huudot
Käytävällä salin ulkopuolella seissyt Paul yritti ilmeisesti estää operaation, mutta häntä ei päästetty paikalle.
Paul muistaa karmean kirkumisen.
– Jos joku työntäisi veitsen mahaasi, leikkaisi sinut auki, tunkisi kädet sisuskaluihisi ja kiskoisi vauvan ulos, tietäisit, miltä tuo tuntuu. Yritin vain ajatella olevani hänen paikallaan. Yritin kuvitella, miltä tuntuisi, jos joku perkaisi minut auki kuin kalan.
Lapsi voi hyvin
Karmea leikkaus päättyi kuitenkin onnellisesti. Lapsi syntyi samana päivänä.
Nyt pariskunnan tytär Cali on seitsemän kuukauden ikäinen ja voi hyvin.
– Hän on onnellinen vauva, Delphina sanoo.
Ymmärrystä lääkärin päätökselle
Paulilta löytyy myös ymmärrystä Lopezin päätökselle.
– Vauva piti saada ulos mahdollisimman nopeasti, tai hän olisi saattanut kuolla, hän mietti BuzzFeed News -sivuston haastattelussa.
Paulin mukaan lääkärien olisi kuitenkin pitänyt valmistautua paremmin operaatioon.
– Sairaalassa kenenkään ei pitäisi joutua tällaiseen leikkaukseen.
Lääkärikeskuksen vastine
Lääkärikeskuksen edustaja toteaa tiedotteessa, että Tri-City Medical Center pitää potilaiden turvallisuutta ja hoidon laatua äärimmäisen tärkeänä.
Yksittäistapausta ei kuitenkaan tiedottajan mukaan voida kommentoida tarkemmin.
Seuraavassa tiedotteessa perjantaina lääkärikeskus piti pariskunnan väitettä törkeänä. Keskuksen mukaan huolimatta kanteen väitteistä odottava äiti sai anestesian.
Delphina ja Paul taas siteeraavat kanteessaan Lopezin kirjoittamaan leikkausraporttia, jossa tämä kertoo ryhtyneensä töihin, vaikka naista ei ollut nukutettu.
Anestesialääkärien organisaatio lääkärin puolella
Myös Anesthesia Service Medical Group (ASMG) -organisaatio, johon anestesialääkäri David Seif kuuluu, tyrmää kanteessa esitetyt syytökset.
ASMG:n mukaan nukutus olisi ollut saatavilla. Organisaatio myös uskoo Seifin toimineen tilanteessa asiaankuuluvalla tavalla.
Lähteet: Buzzfeednews.com, Huffingtonpost.com, Nbcnewyork.com