Bian Ruiying aloitti kuntosaliharjoittelun vasta 30-vuotiaana pudottaakseen painoa, josta hän oli kärsinyt. Isoja lihaksia kiinalaisnainen ei alkuun halunnut. Hänestä tuli kuitenkin huippukehonrakentaja, joka on noussut lavalle lajin arvostetuimmassa tapahtumassa, Olympiassa.
Vuonna 1984 syntyneellä kiinalaisella Bian Ruiyingilla oli lapsena hiukan tavallista enemmän painoa. Yangtse Evening Post on kertonut, että Bian yritti olla kuin hän ei välittäisi muiden oudoista katseista, mutta ne satuttivat häntä. Hän on kärsinyt myös sanoista.
– Minulta kysyttiin, olinko raskaana. Olin todella järkyttynyt.
LUE MYÖS: Suomen fitnessmestari Ulpulle pamautettiin salilla tökerö kommentti – "Ihan ventovieras ihminen tulee kesken sarjan sanomaan"
Alemmuutta kokenut Bian yritti vuosien saatossa monia konsteja painon pudottamiseksi. Hän kokeili laihdutuslääkkeitä, akupunktiota ja näännytti itseään, mutta tulokset eivät olleet toivottuja. Laihdutuslääkkeitä ottaessaan Bian oli niin heikkona, ettei saanut avattua pullonkorkkia.
Kun muut keinot eivät tepsineet, Bian päätti lopulta 30-vuotiaana mennä kuntosalille. Hän ei ensin pitänyt harjoittelusta, mutta hän halusi saada Victoria's Secret -mallin kaltaisen kropan.
– Ajattelin alkuun isojen lihasten olevan liikaa, enkä pitänyt niistä.
Nähtyään seinällä lihaksikkaan urheilijanaisen kuvia, Bianin ajattelu kuitenkin muuttui. Hän alkoi arvostaa muskeleita ja halusi itselleen lihaksikkaan vartalon.
"Kuin elämäni olisi kääntynyt ympäri"
153,5-senttisellä Bianilla oli kuntosalitreenaamiseen hyviä ominaisuuksia. Hän jaksoi treenata 10 kilon käsipainolla, ja hänen jalkojaan pidettiin painonnostajan koipina. Kuntosalilla käyneet miehet pitivät naista vahvana.
Lihasta alkoi tarttua. Vain neljän kuukauden harjoittelun jälkeen valmentajat sanoivat, että Bianilla olisi ainesta lähteä kilpailemaan.
Reilu vuosi treenaamisen aloittamisen jälkeen Bian voitti ensimmäisen mestaruutensa Suzhoun kehonrakennuskilpailussa 2015. Bian piti sitä uskomattomana.
– Koska olin lihava, en ajatellut koskaan voittavani mestaruutta. Tuntui kuin elämäni olisi kääntynyt ympäri.
Tavoitteet asetettiin kansainväliselle tasolle.
"Kyyneleet valuivat silmistäni"
Bian sai lisää kipinää osallistuessaan intialaiseen amatöörikilpailuun vuonna 2018. Tuohon aikaan osa faneista kritisoi muun muassa, että Bianin jalat olivat liian lyhyet ja vyötärö liian paksu.
Bian halusi osoittaa sekä itselleen että arvostelijoilleen, että väärässä olivat. Hän voitti Kansainvälisen kehonrakennus- ja fitnessliiton IFBB:n ammattilaiskortin.
– Kun saavutin palkinnon ja Kiinan kansallislaulu soi, kyyneleet valuivat silmistäni. Koin ylpeyttä. En odottanut, että minun kaltaiseni tavallinen ihminen saisi moisen huippuhetken.
Lisää tuli. Vuonna 2020 kiinalainen päihitti yli 30 muuta huippua Chicagon ammattilaiskilpailussa ja saavutti women's physiquessa paikan lajin arvostetuimpaan tapahtumaan, Olympiaan.
Bian sijoittui Olympian women's physique -kilpailussa 11:nneksi.
"Hämmästyttivät monia vuosia treenanneita miehiä"
Bian sanoi viime vuonna 38-vuotiaana, ettei hän ole enää nuori, mutta hän haluaa yltää Olympiassa finaaliin, olla viiden parhaan joukossa. Instagram-tilinsä esittelyssä hän ilmaisee unelmakseen voiton Olympiassa.
Bian on suunnitellut jatkavansa harjoittelemista niin kauan kuin hän suinkin pystyy.
LUE MYÖS: Hauiskäännössä uusi Suomen ennätys – Päiviltä, 52, riuska suoritus: "Ojentaja ja hauis ovat kyllä kohdillaan"
Jälki on ollut treeneissäkin kovaa. Bian on tehnyt hauiskääntöjä peräti 60 kilolla ja kyykkyjä 200 kilolla.
– Hänen harjoituksissa käyttämänsä painot hämmästyttivät monia vuosia treenanneita miehiä, Yangtse Evening Post kuvaili.
Eikä Bian jää huomaamatta muutenkaan arkisissa tilanteissa.
– Kun hän kävelee kesällä kadulla, hän kääntää monia päitä. Hänestä on tullut myös itsevarmempi, eikä hän ole enää "pieni lihava tyttö", Yangtse Evening Post kirjoitti.
0:21