Maailman vahvin nainen -kilpailun kahdesti voittanut Rebecca Roberts, 29, on kokenut elämänsä varrella useita suunnattoman synkkiä hetkiä. Hänet on raiskattu, hän on menettänyt varhain äitinsä ja sittemmin elämänkumppaninsa. Robertsia ajaa eteenpäin historiallinen tavoite, The Guardian kertoo.
Rebecca Roberts varttui Pohjois-Walesissa sijaitsevassa Bangorissa viisilapsisen perheen keskimmäisenä lapsena. Vanhemmat osoittivat rakkautta ja Robertsin lapsuus sujui onnellisesti, kunnes hän menetti 12-vuotiaana äitinsä.
Äiti makasi eräänä päivänä sohvalla pitkään, eivätkä lasten herätysyritykset auttaneet. Sydän oli pettänyt.
Kolmea työtä tehneen isän vointi puolestaan romahti, hän menetti työnsä ja alkoi kärsiä dementiasta. Isä ei laittanut ruokaa, ei siivonnut eikä pessyt lasten vaatteita, ja perheen vanhin tytär Rebecca joutui nuorena ottamaan äidin roolia. Hän kävi koulussa likaisena, rikkinäisissä vaatteissa, ja häntä kiusattiin.
Roberts kirjoitti opettajille, jottei hänen olisi tarvinnut käydä epämieluisilla liikuntatunneilla.
– Olin isompi tyttö ja vihasin treenaamista muiden edessä, koska luokassani oli kiusaajia ja he kiusasivat minua, koska olin isompi. Olin urheilussa aina viimeisenä valittu, Roberts sanoi.
Hoitokoteihin siirretty ja sisaruksistaan eroon joutunut Roberts menestyi kuitenkin yleisurheilussa. Pitkä tyttö teki kuulantyönnössä Walesin ennätyksen 14-vuotiaana ja juoksi 200 metrin matkalla hyvin.
Raiskaus
Yleisurheilu jäi, kun tukea jatkoon ei ollut tarjolla, mutta Roberts lähti sittemmin yliopisto-opiskelemaan oikeuspsykologiaa ja rikosoikeutta Liverpooliin ja hänet värvättiin rugbyjoukkueeseen.
– Oli toinen tyttö, joka oli minua pidempi, ja oli minulta näyttäneitä ihmisiä. Se oli minusta hämmästyttävää. Se oli ensimmäinen kerta, kun tunsin todella kuuluvani johonkin. Löysin myös jotain, mitä rakastin.
Yliopistojoukkueen lisäksi Roberts pääsi pelaamaan Valioliiga-tason naisten rugbyjoukkueessa.
Kun elämä kulki jo hyvään suuntaan, Roberts oli erään kerran ensimmäisen yliopistovuoden jälkeisenä kesänä juhlimassa Liverpoolin yössä. Hän oli lähdössä kotiin kännykkä sammuneena ja yksinään, kun hänet raiskattiin taksitolpan kulman takana veitsellä uhaten.
Robertsin raiskaaja pidätettiin. Hän kielsi nähneensä Robertsia, vaikka hänen dna:taan oli Robertsin kehossa. Hän sai tuomionsa yli vuoden päästä.
Itsemurhayrityksiä
Rugbytaival katkesi muutama viikko raiskaustapauksen jälkeen. Robertsia taklattiin, ja hän laskeutui alaselälleen. Roberts kärsi välilevy-, nivelside- ja hermovaurioita, eikä kyennyt kävelemään. Selkään sattui pahasti, ja Roberts sai morfiinia puolen vuoden ajan.
Loukkaantuminen osui mitä pahimpaan ajankohtaan. Roberts oli raiskauksesta ymmärrettävästi masentunut.
– En pystynyt poistumaan kotoa ilman paniikkikohtausta.
Roberts lihoi, ja hänen kokonsa tuplaantui. Hän vihasi itseään, ja muistaa yrittäneensä tappaa itsensä ainakin kolmesti.
"Oletko tosissasi?"
Robertsin elämä muuttui perustavalla tavalla 21-vuotiaana vuonna 2016. Hän meni kuntosalille tapaamaan voimamieskilpailija Paul Savagea, johon hän oli tutustunut treffisivustolla.
Roberts rakastui Savageen ensisilmäyksellä. Hän koki miehen turvalliseksi, hänen tyypikseen. Savage suostui myös Robertsin valmentajaksi ja he alkoivat käydä kuntosalilla yhdessä neljästi viikossa.
Selkä vaivasi Robertsia yhä, mutta Savagen filosofiana oli "liike on lääke" ja kuntoutus tepsi hyvin.
Muutama kuukausi ensitapaamisen jälkeen Savage sanoi Robertsille, että tästä tulee epäilemättä maailman vahvin nainen viiden vuoden aikana. Savage oli vakuuttunut Robetsin potentiaalista naisen rakenteen ja urheilullisuuden myötä.
– Oletko tosissasi? Roberts ihmetteli.
Savage oli. Roberts, jolle vanhemmat olivat opettaneet, ettei koskaan saa luovuttaa, oli treenannut Savagen kanssa vain neljä kuukautta voittaessaan jo Britannian vahvin nainen -tittelin.
Elämänkumppani kuoli vieressä sängyssä
Harjoittelu jatkui. Roberts voitti Maailman vahvin naturaali nainen -kilpailun jo 2017 ja 2018, samoin otevoimailun maailmanmestaruuden kumpanakin vuonna.
Maailman vahvin nainen -kilpailuun Roberts osallistui ensimmäistä kertaa vuonna 2019. Hän sijoittui seitsemänneksi.
Savagen ennustus lopulta toteutui viisi vuotta kaksikon ensikohtaamisen jälkeen, vuonna 2021. Kymmeniä kiloja elopainoa pudottaneesta Robertsista tuli maailman vahvin nainen.
Seuraavana vuonna Roberts koki seuraavan suunnattoman tragedian. Hän oli joulukuussa 2022 Savagen kanssa sängyssä, kun mies lakkasi hengittämästä. Savage kuoli 36-vuotiaana. Hän oli kärsinyt sydämen vajaatoiminnasta ja hänen vasen kammionsa oli paksuuntunut.
Roberts, jonka isä kuoli puolestaan hoitokodissa viime vuonna, omistautui Savagen kuoleman jälkeen täysin kuntosalielämälle. Hän voitti Maailman vahvin nainen -kilpailun toisen kerran urallaan viime vuonna.
– Hän (Savage) käski minua olemaan vahva jokaisessa kilpailussa. Minulla on mukanani kaulakoru, jossa on hänen tuhkaansa. Joka palkintokorokekuvassa minulla on kaulakoru, jonka taakse on kaiverrettu: "Ole vahva."
Roberts kuvaili Savagen olleen ulkopuolisille hyvin ujo ja introvertti persoona. Tuntemilleen ihmisille hän oli rakastava, välittävä, hauska ja kannustava mies.
Savage tapasi sanoa, että "vammaton Rebecca on pysäyttämätön Rebecca".
– Koko voimanaisurani ajan hän halusi olla itse voimamies, mutta hän laittoi oman unelmansa sivuun tukeakseen minua suurten asioiden tekemisessä – jotta voisin saavuttaa omani. Hän oli niin epäitsekäs.
Halu historiankirjoihin
Monia maailmanennätyksiäkiin voimasuorituksillaan tehnyt Roberts kääntää sitkeästi kiviä menestymisensä eteen, sekä kirjaimellisesti että kuvainnollisesti. Hän käy esimerkiksi ahkerasti fysioterapeutin pakeilla ja auttaa kehoaan palautumaan kotiinsa asentamiensa kuuma- ja kylmäaltaiden avulla.
Roberts haluaa, että hänestä tulee historian menestynein voimanainen – että hän voittaa Maailman vahvin nainen -kilpailun kaikkiaan viidesti.
Laji on kasvanut niistä ajoista, kun Puolan Aneta Florczyk voitti ennätykselliset neljä titteliä 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä.
– Ollakseni rehellinen, kuulostamatta kamalalta, hän teki sen aikana, jolloin ei ollut oikeastaan ketään kilpailemassa. Nykyään on paljon vaikeampaa voittaa Maailman vahvimman naisen titteli.
Roberts on 29-vuotias. Menestystä lajissa on mahdollista saavuttaa iän puolesta vielä pitkään.
– Et ole piikki-iässäsi ja saavuta huippuvoimiasi ennen kuin olet 30–40 ikävuoden haarukan puolivälissä tai loppupuolella. En ole vieläkään täyttänyt 30 vuotta, ja minulla on kaksi (Maailman vahvin nainen -titteliä). Aikaa siis on.
Pahaan oloon saa apua ympäri vuorokauden päivystävästä Kriisipuhelimesta numerosta 09 2525 0111. Surunauha ry:n numerot 044 751 9916 ja 044 977 9428 palvelevat arkisin klo 9–15.