Naisen epäillään myrkyttäneen perheensä joulukakulla aatonaattona 23. joulukuuta. Myrkytys tapahtui poliisin mukaan arseenilla.
Brasilian poliisi on pidättänyt naisen epäiltynä kolmen perheenjäsenensä murhasta. Poliisin mukaan kolme naista kuoli ja useampi sairastui syötyään myrkytettyä joulukakkua Brasilian eteläosassa Torresissa 23. joulukuuta.
Asiasta uutisoivat muun muassa yhdysvalatalainen CBS News ja brittimedia BBC.
Poliisi ei ole vahvistanut epäillyn henkilöllisyyttä, mutta brasilialaismedioiden mukaan hän on kakun valmistaneen naisen miniä. Poliisilla on CBS:n mukaan vahvoja todisteita pidättämäänsä naista vastaan.
Myrkytykseen menehtyivät kakun leiponeen 61-vuotiaan naisen 58- ja 65-vuotiaat siskot sekä siskoista vanhimman tytär.
CBS:n mukaan kaikkiaan kuusi perheenjäsentä joutui tapauksen seurauksena sairaalahoitoon. Naisen, joka leipoi kakun, kerrotaan olevan edelleen sairaalassa.
Poliisi kertoi maanantaina pitämässään tiedotustilaisuudessa uhrien maistaneen jotakin epämieluisaa ja mausteista kakussa. Kakun leiponut nainen oli pyytänyt heitä lopettamaan syömisen, mutta haitta oli jo ehtinyt tapahtua.
Poliisin tutkimuksissa uhrien verestä löydettiin suuria määriä arseenia. Myös kakkuviipaleista ja leipomiseen käytetyistä jauhoista löydettiin kyseistä myrkkyä.
Lue myös: Ruotsissa myydyistä tamponeista löytyi lyijyä ja arseenia
Arseeni on terveydelle haitallinen raskametalli, jota esiintyy luonnostaan maaperässä. Se on myös ihmiselle syöpää aiheuttava aine. Arseenista on aiemmin käytetty nimitystä arsenikki, joka tosin nykyään tarkoittaa arseenitrioksidia.
BBC kertoi jo joulukuun lopulla, että poliisi on pyytänyt kaivamaan syyskuussa menehtyneen miehen ruumiin ylös. Kyseessä on kakun leiponeen naisen aviomies, joka kuoli syyskuussa ruokamyrkytykseen. Tällöin kuolemaa pidettiin luonnollisena.