Suomen naisten jääkiekkomaajoukkueen hyökkääjä Sanni Vanhanen valittiin korkeatasoisen Ruotsin naisten pääsarja SDHL:n vuoden tulokkaaksi.
Suomen jääkiekkoliiton verkkosivujen mukaan SDHL:n johtoportaaseen kuuluvat Angelica Lindeberg ja Johan Schillgard ojensivat palkinnon suomalaishyökkääjälle sunnuntaina Naisleijonien MM-joukkueen majapaikassa Tshekissä.
Vanhanen teki Brynäs IF:lle runkosarjassa pisteet 12+14=26 ja pudotuspeleissä 6+3=9. Hän oli SDHL:n pudotuspelien paras maalintekijä.
– Kausi oli todella kehittävä, vaikka alku olikin vähän vaikea. Sen jälkeen kehityin hyvin ja pelitkin alkoivat sujua. Sanoisin, että kymmenen ensimmäisen pelin jälkeen pääsin hyvään vireeseen, Vanhanen avasi Suomen jääkiekkoliiton verkkosivuilla.
Vanhanen edusti kotimaisessa naisten pääsarjassa Tampereen Ilvestä ja Helsingin IFK:ta ennen kuin hän siirtyi Ruotsiin viime vuonna. Vanhanen, 19, on nuoresta iästään huolimatta jo "vanha tekijä" naisten arvokilpailuissa. Hän debytoi MM-jäillä 2021 ja pelaa Ceske Budejovicessa jo viidensissä MM-kilpailuissaan. Lisäksi hän pelasi Pekingin olympialaisissa 2022.
Naisleijonat palasi viime MM-kilpailuissa mitalikantaan ja puolustaa Tshekissä pronssia.
– Olen parantanut peli peliltä ja pelannut nousujohteisesti. Jatkossa pitää vaan alkaa tehdä myös tulosta, Vanhanen kertoi ennen alkusarjan päätösottelua.