Näissä suomalaisten suosikkimatkakohteissa merkittävä TBE-riski

Monessa suomalaisten suosikkimatkakohteessa on merkittävä TBE-riski, muistuttaa Suomen Rokotepalvelu.

Punkkien levittämää puutiaisaivokuumetta esiintyy monessa lomakohteessa, jotka ovat myös suomalaisille tuttuja.

Virossa, Latviassa ja Liettuassa TBE-esiintyvyys on Euroopan suurimpia suhteessa väestöön. Tautia esiintyy myös suomalaismatkailijoiden suosimassa Länsi-Virossa, Saarenmaalla ja Hiidenmaalla, Ruotsissa saaristossa, Tukholman lähialueilla ja Uppsalan alueilla.

Merkittävä tautiriski on olemassa myös Tšekeissä, Sloveniassa ja Slovakiassa, Itävallassa ja osassa Saksaa.

Vuonna 2022 Euroopan tautienehkäisy- ja -valvontakeskus ECDC rekisteröi 3650 TBE-tapausta 20 eri Euroopan maasta.

Rokotusta ei voi ottaa parin päivän varoitusajalla

TBE on on viruksen aiheuttama tauti, jota punkit kantavat. Tauti on valtaosalla täysin oireeton.

On kuitenkin mahdollista, että 4–28 päivää punkin pureman jälkeen alkaa oireilu, johon liittyy esimerkiksi lievää kuumeetta, päänsärkyä ja epämääräistä pahaa oloa. Viikon kuumeettoman vaiheen jälkeen alkaa toinen vaihe, johon liittyy keskushermosto-oireita, kuten halvausoireita.

TBE:tä vastaan voi rokottautua. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Matkailijan terveysoppaan mukaan Ruotsissa ja Virossa puutiaisaivokuumeelta suojaavaa rokotusta

  • suositellaan niille, jotka  asuvat, oleskelevat pitkään tai menevät pitkäaikaiseen työhön taudin esiintymisalueille.
  • voi harkita sellaisille kolme vuotta täyttäneille, jotka oleskelevat viikkoja tai kuukausia ja liikkuvat paljon luonnossa alueilla, joilla tiedetään esiintyneen puutiaisaivotulehdusta.

Suomen Rokotepalvelun mukaan ennen matkaa tulisi ehtiä ottaa kaksi rokoteannosta. Siksi rokottaminen pitäisi aloittaa jo noin kuukausi ennen matkaa. Kahden annoksen jälkeen suoja on matkaa ajatellen hyvä.

Perussarjan kolmas annos annetaan 5–12 kuukauden päästä toisesta annoksesta. Tehosteannoksia jatketaan tämän jälkeen 3–10 vuoden välein.

– Aikaisemmin aloitettua ja kesken jäänyttä rokotussarjaa voidaan yleensä jatkaa ilman ylimääräisiä annoksia. Oman rokotussuojan voimassaolo olisi syytä tarkistaa aina ennen matkaa TBE-riskialueelle, terveydenhoitaja Kaisa Jääskeläinen Suomen Rokotepalvelusta toteaa tiedotteessa.

Punkki voi osua eteen missä vain

Punkit viihtyvät esimerkiksi takapihojen nurmikoilla, teidenvarsiheinikoissa, metsissä ja rantaniityillä.  

Punkki on pieni, eikä puremaa aina onnistu huomaamaan. Kaupunkilomalla riski kohtaamiseen ei ole yhtä suuri, mutta mikäli suunnitelmana on lähteä riskialueelle telttailemaan, kiipeilemään, vaeltamaan, pelaamaan golfia tai muuten samoilemaan luonnossa, on syytä harkita TBE-rokotetta tartunnan ehkäisemiseksi.

Rokote.fistä voi tarkistaa, millaisia rokotuksia kuhunkin matkakohteeseen suositellaan.

Katso myös: Punkin puremasta viiden kuukauden sairaalareissu – Mariia opetteli syömään ja kävelemään uudestaan

Lähteet: Suomen Rokotepalvelu, Rokote.fi

Lue myös:

    Uusimmat