Naisten surmaamiselle ja lähisuhdeväkivallalle halutaan loppu – kymmenet tuhannet marssivat kaduille Pariisissa

LK ranska mielenosoitus
"Tämä ei ole suostumus". Ranskassa on vuosittain arviolta 220 000 lähisuhdeväkivallan uhria.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 23.11.2019 21:02

MTV UUTISET – STT

Kymmenet tuhannet ihmiset marssivat lauantaina Pariisissa vastustamassa lähisuhdeväkivaltaa ja naisten tappamista.

Uutistoimisto AFP:n mukaan kuluvan vuoden aikana jo 116 ranskalaisnaista on tapettu aviomiehen, puolison tai ex-kumppanin toimesta.

LK ranska mielenosoitus 2

Viime vuonna Ranskassa surmattiin 121 naista, eli yksi nainen keskimäärin joka kolmas päivä. Lähisuhdeväkivallan uhreja Ranskassa on vuosittain noin 220 000.

Marssin järjestäjien mukaan kaduilla oli noin satatuhatta ihmistä, mutta uutismedian arvioissa väkimääräksi arvioitiin alle puolet tästä.

Pariisin lisäksi vastaavia marsseja järjestettiin kymmenillä muilla paikkakunnilla ympäri Ranskaa.

LK ranska mielenosoitus 3

Ranskan viranomaisten on määrä julkistaa maanantaina kymmeniä uusia toimia väkivallan vähentämiseksi. Rahaa työhön on varattu runsaat 360 miljoonaa euroa.

Tuoreimmat aiheesta

Ihmisoikeudet