25-vuotias vanki karkasi Hämeenlinnan vankilasta eilen puolen päivän jälkeen. Hän jäi kiinni nopeasti.
Naisvanki pääsi karkuun vankilan eristysosaston ulkoilupihalta ennen kello yhtä maanantai-iltapäivänä. Nainen oli tuotu Hämeenlinnan naisvankilaan vasta edellisenä päivänä.
Vanki pääsi pakenemaan ylittämällä kaksi aitaa.
– Ulkoilupihan aidassa oli joku pieni aukko, josta hän pääsi ensiksi menemään. Sen jälkeen hän ylitti neljä metriä korkean metalliaidan kiipeämällä. Tämä on hyvin harvinaista, mutta näin nyt pääsi käymään, Hämeenlinnan vankilan johtaja Tuomo Kärjenmäki kertoo.
Ei isoja muureja
Hämeenlinnan naisvankila on ollut vasta kaksi vuotta käytössä. Vankilaa ei ympäröi lainkaan perinteiset tiilimuurit, vaan betonista ja metallista tehdyt aidat, joiden yläosa on verkkoa.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Hämeenlinnan uudesta vankilasta karkasi vanki.
– Nyt olemme todenneet, että aidassa on ongelmia ja yritämme nyt ratkaista niitä. Aidassa on ulokkeita ja maadoituskaapeleita, joihin vanki on pystynyt asettamaan jalkansa ja sitä kautta kiipeämään aidan yli. Suunnittelussa ei ole otettu tällaista huomioon, Kärjenmäki harmittelee.
Aidan yläreunassa ei ole piikkilankaa, jota on totuttu näkemään perinteisesti vankilamuureissa.
Naisen pako tallentui valvontakameroihin. Videoita on tutkittu vankilassa jälkeenpäin.
– Aika näppärästi ja nopeasti hän pystyi aidan yli kiipeämään. Vähän kuin parkour-liikkeitä tekemällä hän ylitti aidat ja pudottautui sitten maahan, Kärjenmäki kuvailee.
Lue myös: Tältä näyttää Hämeenlinnan uusi naisvankila: Vangit pääsevät rajatusti internetiin, paljusellit jäävät menneisyyteen – "Voidaan puhua todella isosta harppauksesta"
Tavoitettiin metsästä
Vangin pako ei kuitenkaan jatkunut pitkään, koska vankilan valvontakamerat alkoivat hälyttää, kun nainen oli ylittänyt uloimman aidan. Valvomossa olleet vartijat näkivät tilanteen kameroista ja lähtivät välittömästi naisen perään.
– Nainen tavoitettiin metsän laidasta noin 50 metrin päässä vankilasta. Hän oli siinä vaiheessa paljain jaloin. Vankilan sandaalit olivat pudonneet aidan ulkopuolelle.
Hämeenlinnan vuonna 2020 valmistunut vankila on hyvin edistyksellinen ja digitaalinen. Vankilassa on 200 valvontakameraa.
– Tämä on uudentyyppinen vankila, jossa ei ole muureja, vaan metalliaidat. Valvontaa pyritään tekemään kameroilla. Meidän pitää nyt puuttua siihen, ettei vankien ole mahdollista kiivetä aitojen yli, Kärjenmäki sanoo.
Nainen oli eristysosaston ulkoilupihalla yksin, kun hän lähti karkuun. Pihalla ei ole lainkaan vartijoita, vaan he valvovat aluetta kameroiden kautta.
Vanki kiipesi aitojen yli vain muutamissa minuuteissa.
– Pihalla on katvealue kameroissa, joten hän pystyi työskentelemään hyvin vapaasti. Kameroista näkyy, että nainen käytti hyvin taitavasti aitoja hyväkseen kiivetessään. Hän asetteli jalkansa taitavasti ja lähti karkuun nopeasti.
– Todennäköisesti joudumme nyt kattamaan koko ulkoilupihan, jotta kukaan ei pääse sieltä enää karkaamaan, Kärjenmäki arvelee.
Lue myös: Vankiloiden työoloista vaietaan, vaikka tilanne on kriittinen — moni pohtii jo alan vaihtoa: "Työntekijät kokevat selkeän pelon ilmapiirin"
Poliisi tutkii karkaamista
Vuonna 1997 syntynyt nainen on tutkintavanki. Hänet oli tuotu Hämeenlinnan vankilaan vasta sunnuntaina. Nainen oli sijoitettu yksin matkaselliin.
Kärjenmäki ei kerro, mistä rikoksesta naista epäillään.
– Se, että hän on tutkintavanki, kertoo siitä, että häntä ei epäillä ihan pienistä rikoksista, vaan kyse on vakavasta rikoksesta. Tutkintavankina hän on muista erillään pidettävä, eli hän ei ole tekemisissä muiden vankien kanssa.
Vangin karkaaminen on nyt poliisilla tutkinnassa. Karkaamisen jälkeen nainen siirrettiin eristysosastolle.
– Otamme tietenkin huomioon sen, että henkilö saattaa edelleen olla karkaamisaltis.
Hämeenlinnan vankilassa on yhteensä 100 vankipaikkaa. Se on tällä hetkellä lähes täynnä, sillä vankeja on sisällä yli 90.