Nasalta suuria uutisia – komeetalla havaittiin revontulia

2:06img
Video: Rosetta-luotain kohtaa loppunsa
Julkaistu 22.09.2020 22:41

Noora Knapp

noora.knapp@mtv.fi

Euroopan avaruusjärjestön ja Nasan tuoreen tiedon mukaan 67P/Churyumov-Gerasimenko -komeetalla on havaittu esiintyvän revontulia. Asiasta kertoo muun muassa CNN.

Nasan mukaan tämä on ensimmäinen kerta, kun revontulia on havaittu muualla, kuin kuilla tai aurinkokunnan planeetoilla.

Tekniikka & Talous -lehden mukaan komeetan hehkun arveltiin ensin liittyvän ilmiöön, jossa valofotonit osuvat ja vuorovaikuttavat komeettaa ympäröivän kaasun kanssa.

Uusi tutkimus kuitenkin osoittaa, että kyseessä on revontuli-ilmiö. Se syntyy, kun aurinkotuulen elektronit osuvat komeettaa ympäröivään kaasuun hajottaen muun muassa vesimolekyyleja.

Jäljelle jäävät atomit aiheuttavat ultraviolettialueen hehkun uv-säteilyn spektrin lyhyimmillä aallonpituuksilla, joita ihmissilmä ei havaitse.

Revontulet havaittiin Euroopan avaruusjärjestö Esan Rosetta-luotaimen kyydissä lentäneen Nasan tutkimusinstrumentin avulla.

Luotain laukaistiin vuonna 2004, ja se on menestynein komeetan metsästäjä avaruuden tutkimuksessa.

Tuoreimmat aiheesta

Avaruus