Nasan Orion on lähtenyt Kuun kiertoradalta kotimatkalle kohti Maata

0:57img
Julkaistu 06.12.2022 06:19(Päivitetty 06.12.2022 07:37)

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain avaruushallinnon Nasan Orion-alus on lähtenyt Kuun kiertoradalta takaisin kohti Maata. Orion matkasi runsaan viikon verran Kuun kiertoradalla.

Alus kävi lähimmillään noin 130 kilometrin päässä Kuun pinnasta. Orionin komentoyhteys katkesi puolen tunnin ajaksi sen ollessa Kuun Maahan näkymättömällä puolella. Yhteyden palautuessa alukselta saatiin Maahan vaikuttavaksi kuvailtua kuvamateriaalia.

Orion lähti matkalleen marraskuun puolivälissä. Sen on määrä laskeutua Tyyneen valtamereen 11. joulukuuta.

Vajaan kuukauden aikana Orion taittaa noin 2,25 miljoonan kilometrin matkan.

Lento on ensimmäinen osa Nasan uutta Artemis-lippulaivaohjelmaa. Jos ensimmäinen vaihe sujuu menestyksekkäästi, myöhemmin Artemis-ohjelmassa on vuorossa miehitetty lento Kuun kiertoradalle vuonna 2024 ja seuraavana vuonna ihmisen paluu Kuun pinnalle.

Lue myös: Kiinalaiset astronautit saapuivat Maahan puolen vuoden operaation jälkeen – paluu normaalielämään saa vielä odottaa  

Maailman suurimman radioteleskoopin rakennustyöt alkoivat

Kiina lähettää apinoita avaruuteen harrastamaan seksiä tieteen nimissä – Peta tuomitsee

Tuoreimmat aiheesta

Avaruus