Nato aloitti suuren Anakonda-sotaharjoituksen Puolassa

usa armeija sotilas sotilaat nato
USA:n armeijan sotilaita osallistui sotaharjoitukseen Puolassa myös viime vuonna.EPA
Julkaistu 07.06.2016 04:30

MTV UUTISET – AFP – STT

Puolassa on alkanut Naton ja sen kumppanuusmaiden suuri sotaharjoitus. Anakonda 16 -harjoitukseen osallistuu Naton mukaan noin 25000 sotilasta.

Myös Suomi on mukana harjoituksessa. Suomen osallistuminen kuitenkin rajoittuu kolmeen upseeriin.

Sotaharjoituksen tarkoituksena on kouluttaa ja harjoittaa Puolan puolustusvoimia monikansalliseen yhteistyöhön. Lisäksi harjoituksessa keskitytään muun muassa joukkojen sijoitteluun ja taisteluvoiman ylläpitämiseen.

Harjoitukseen ottavat osaa esimerkiksi Yhdysvallat, Saksa, Turkki, Georgia ja Ruotsi. Se kestää kymmenen päivää.  

3:13img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat