Nato kokoaa Itä-Eurooppaan lähteviä lisäjoukkoja

Naton lippu
Suomi ja Ruotsi on kutsuttu Nato-kokoukseen edistyneiden kumppanimaiden edustajina. EPA
Julkaistu 14.06.2016 04:50

MTV UUTISET

Sotilasliitto Naton odotetaan päättävän tänään alkavassa kokouksessa toimista, joilla sotilaallista läsnäoloa vahvistetaan Baltian maissa ja Puolassa.

Kuhunkin maahan lähetetään todennäköisesti reilun pataljoonan verran joukkoja. Se tarkoittaa noin tuhatta sotilasta maata kohti.  

Nato-maiden puolustusministerit keskustelevat muun muassa siitä, mitkä maat ottavat johtovastuun uusista joukoista.  

Suomi ja Ruotsi on kutsuttu kokoukseen edistyneiden kumppanimaiden edustajina. Puolustusministeri Jussi Niinistö (ps.) osallistuu tänään työillalliselle, jonka aiheena on Naton ja EU:n yhteistyö.  

Kumppanimailla ei ole roolia Naton pelotteen vahvistamisessa, mutta Suomen ja Ruotsin sijainti on Naton näkökulmasta strategisesti tärkeä.

Suomi ja Ruotsi ovat kokouksessa mukana ainoina kumppanimaina. Itämeren turvallisuustilanne voi nousta työillallisella esiin.  

Kaksipäiväinen kokous on merkittävä, sillä se on viimeinen ministeritason tapaaminen ennen Naton heinäkuun huippukokousta Varsovassa. Euroopan turvallisuustilanne on huippukokouksen keskeisiä teemoja. Pelotteen vahvistamista koskevat päätökset pyritään saamaan mahdollisimman pitkälle tehtyä ennen Varsovaan lähtöä.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat