Nato vahvistaa nopean toiminnan joukkojaan

nato harjoitus baltops 2
Naton nopean toiminnan joukkojen määrä aiotaan kaksinkertaistaa. Kuvaa Naton joukkojen harjoituksesta Puolassa 17. kesäkuuta 2015. EPA
Julkaistu 22.06.2015 15:54(Päivitetty 22.06.2015 18:08)

MTV UUTISET – STT – AFP

Sotilasliitto Nato aikoo kasvattaa nopean toiminnan joukkojensa määrää enimmillään 40 000 sotilaaseen.

Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin mukaan tämä on yli kaksikertainen määrä aiempaan verrattuna.

Stoltenbergin mukaan Naton puolustusministerit päättävät asiasta loppuviikosta Brysselissä.  

Kokouksessa on myös tarkoitus päättää nopean toiminnan NRF-joukkojen pienemmän ytimen, niin sanotun keihäänkärkijoukon, täydentämisestä ilma- ja merivoimilla.

Pääsihteeri on huolissaan Naton yhteenlaskettujen puolustusmenojen laskun jatkumisesta. Tuoreen tilaston mukaan sotilasliiton puolustusmenotavoitteen, kaksi prosenttia bruttokansantuotteesta, saavuttaa tänä vuonna 28 jäsenmaasta viisi: Yhdysvallat, Britannia, Puola, Viro ja Kreikka. Maat ovat Puolaa lukuun ottamatta samat kuin viime vuonna.   

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat