Pop-artisti Christina Aguilera esiintyy ensimmäistä kertaa Suomessa.
Yksi Pori Jazzin pääesiintyjistä, pop-laulaja Christina Aguilera nähdään festivaalin lavalla perjantaina 19. heinäkuuta. Aguilera tekee tuolloin ensiesiintymisensä Suomessa.
Artistin The Xtour -nimeä kantavasta kiertueesta löytyy kattavasti kuvamateriaalia tähden Instagram-tililtä. Hiljattain hän julkaisi kuvia esiintymisestään saksalaisella jazz-festivaalilla.
LUE MYÖS: Ilosaarirock täpärässä tilanteessa – Rae Sremmurdin keikka meinasi peruuntua hajonneen lentokoneen vuoksi
Näyttävää esitystä sopii odottaa, sillä Aguilera nähtiin tapahtumassa asussa, johon kuului hopea body ja reisiin saakka yltävät hopeiset saappaat.
Viimeisimpänä Aguilera on julkaissut videon itsestään esittämässä vuoden 2006 albumilla kuullun Ain't No Other Man -hittinsä, eli Pori Jazzin yleisö pääsee oletettavasti myös kuulemaan kappaleen.
Aguilera on 2000-luvun alun suurimpia pop-tähtiä. Aguilera teki läpimurtonsa vuonna 1999 julkaistessaan nimeään kantavan esikoisalbuminsa.