Suositun sarjan toinen käysi käynnistyy, kun maria Kallio palaa töihin äitiysvapaalta.
Leena Lehtolaisen romaaneihin pohjautuva dekkarisarja Maria Kallio palaa toisen tuotantokauden jaksoin. Kallion roolin näyttelee Elena Leeve, joka on tuttu jo sarjan ensimmäiseltä kaudelta. Leeve kertoo MTV Uutisille olleensa iloinen sarjan suosiosta ja ettei kokenut turhia paineita toisen kauden osalta.
– Se oli tavallaan aika huojentavaa, että tämä otettiin niin hyvin vastaan. Nyt pystyi elää, hengittää ja miettiä mitä uutta toiselle kaudelle toisi, Leeve pohtii.
Hän kertoo, että vaikka kyse on kirjasarjasta, jota on televisioitu ennenkin, niin palaute on ollut hyvää.
– Mielestäni sarja on uskottava ja aito. Uskon, että Maria Kalliossa on sellaista tavallisuutta, joka on hänen spesialiteettinsa. Se on oikeastaan parasta palautetta, jota voi saada, Leeve sanoo.
Tulevalla kaudella Maria Kallio palaa töihin äitiysvapaalta lapsensa ollessa puolivuotias. Leeven mukaan Marian paluu töihin ei suju ilman haasteita.
– Maria kokee ulkopuolisuutta kotonaan, vaikka rakastaakin perhettään. Töissä hänellä on hyvin läheiset välit kollegoihin ja yhtäkkiä työpaikka tuntuu Marialle enemmän kodilta kuin oma koti. Se oli ehkä isoin näyteltävä asia, Leeve kertoo.
Lue myös: Maria Kallio -sarja jatkuu – tätä uudella kaudella on luvassa
Itsekin äitinä Leeve muistelee omaa töihin paluutaan äitiysvapaiden jälkeen ja osaa siksi hiukan samaistua roolihahmoonsa.
– Muistan että oli ihana palata töihin äitiysvapaiden jälkeen ja Mariakin haluaa päästä takaisin sorvin ääreen. Se on niin iso osa hänen identiteettiään ja tuo varmasti raskauden lisäksi onnellisuutta ja merkitystä elämään.
Leeve paljastaa, että toinen kausi tuo mukanaan enemmän ihmissuhdekiemuroita.
– Mielestäni sarjan vahvuus on ihmissuhteet ja Marian pohdiskelu siitä, onko tämä sitä elämää, jota hän haluaa elää. Uskon, että sarjassa käsitellään helposti tunnistettavia kysymyksiä. Lisäksi sarjassa on tietenkin jännitystä ja rikoksia, kun kyse on kuitenkin dekkarista, Leeve nauraa.