Näyttelijä Jessica Walter on vanhentunut äärimmäisen tyylikkäästi – katso

2013
Jessica Walter on upea 72-vuotias nainen.Getty Images
Julkaistu 21.06.2013 06:50

AVA Elokuvaa Yön painajainen tähdittävä Jessica Walter on upea esimerkki arvokkaasti vanhentuneesta naisesta, joka kantaa itsensä ylpeänä vielä yli 70-vuotiaanakin.

Näyttelijä Jessica Walter, 72, on vanhentunut huikean arvokkaasti. Tähti pukeutuu tänä päivänä tyylikkäästi ja arvolleen sopivasti – valiten ylleen rohkeasti erityisen voimakkaita värisävyjä. Häntä on vaikea uskoa ikäisekseen.

Walter on selvästi päättänyt, ettei hän jää seinäruusuksi, vaikka hän on jo pitkään ollut julkisuuden valokeilassa. Näyttelijä on viime vuosina tullut entistä tietoisemmaksi omasta tyylistään ja onnistunut hätkähdyttämään punaisella matolla ikäiselleen sopivilla, mutta samanaikaisesti myös erityisen trendikkäillä asuilla.

Näyttelijän suosikkivärit ovat eittämättä pinkki, musta ja valkoinen, sillä hän yhdistelee näitä upeasti yhteensopivia sävyjä punaisella matolla aina taidokkaasti. Walterin esimerkin mukaisesti varttuneemmalle naiselle sopivatkin hyvin juuri erityisen voimakkaat sävyt.

Jaa elokuvakokemuksesi tulevista AVA Elokuvista ja voita palkintoja!

2013

Jessica Walter näyttäytyi vastikään pinkissä paidassa.

2013

Tähti on nähty tänä vuonna myös ryhdikkäässä jakussa.

2008

Vuonna 2008 Jessica Walter yhdisti pinkkiä ja mustaa.

2005

Kokomusta asu valikoitui Walterin päälle vuonna 2006.

2005

Vuonna 2005 Walter näyttäytyi kokovalkoisissa.

2005

Vuonna 2005 Walter yhdisteli myös mustaa ja valkoista.

Jessica Walter nähdään perjantaina 21.6. AVA Elokuvassa Yön painajainen klo 21.00.

AVA on myös Instagramissa sekä Twitterissä ! Käyttämällä twiitissäsi hashtagia #avatv viestisi voi päästä telkkariin.

Tykkää AVAsta myös Facebookissa!

Lisää asiaa tyylistä AVAn Muotitietoinen-sarjassa:

Katsomo-videon id

AVA / Heli Kuitunen

Kuvat: Getty Images

Tuoreimmat aiheesta

Lifestyle