Näyttelijä Johannes Holopainen ei asunutkaan Los Angelesissa – haaveissa kuitenkin kansainvälinen ura: "Siellä meitä suomalaisia oikein odotetaan"

2:05img
Johannes Holopainen tyrmää väitteet Los Angelesiin muutosta.
Julkaistu 12.01.2020 15:10
Toimittajan kuva

Jasmin Vainio

jasmin.vainio@mtv.fi

Näyttelijä kertoi taannoin muuttaneensa enkelten kaupunkiin, nyt hän kuitenkin tyrmää väitteensä. 

Näyttelijä Johannes Holopainen, 31, esittää yhtä pääroolia Antti J. Jokisen Helene-elokuvassa. Elokuva kertoo aikansa menestyneestä kuvataiteilija Helene Schjerfbeckistä. Hänen urastaan ja suhteesta taideharrastaja Einar Reutersiin, jota Holopainen näyttelee.

LUE MYÖS: Tältä näyttää Antti J. Jokisen naistrilogian kolmas osa – Helene Schjerfbeckistä kertovan elokuvan traileri julki

Roolissa Holopainen nähtiin tyystin eri näköisenä, viiksekkäänä ja vaaleakutrisena. Elokuvan pressitilaisuuteen hän saapuu kuitenkin roolistaan muuttuneena, omassa tummahiuksisessa tyylissään.

Tyrmää väitteet

Johannes kertoi vuonna 2018 eri medioille muuttaneensa Los Angelesiin – nyt hän kuitenkin tyrmää sanansa.

– En muuttanut, olin käymässä siellä. Olen ollut Suomessa kirjoilla koko ajan. Ihan viisumiviranomaisia vartenkin on hyvä selventää. Siellähän saa olla turistiviisumilla 180 päivää, Holopainen kertoo.

Holopaisen yksi haaveista on luoda uraa myös ulkomailla. 

– Ei ole rajoja, varsinkin kun kaikki on nykyään mahdollista. Esimerkiksi Jasper (Pääkkönen), Krista (Kosonen) ja Laura (Birn) ovat hyviä esimerkkejä siitä, että he ovat hienoilla saavutuksillaan näyttäneet sen, että siellä meitä suomalaisia oikein odotetaan.

Mahdollisista ulkomaan projekteista Holopainen ei voi kuitenkaan puhua. 

Onko rakkauden väri punainen?

Holopaisen kevät tulee olemaan vilkas ja luvassa on muun muassa Kaikki Synnit -sarjan kakkoskauden kuvaukset. Vuosikymmenen vaihduttua näyttelijä on tehnyt jonkin sortin uudenvuodenlupauksen - tosin hieman suuntaa antavan. 

–  Sanotaanko näin, että tämän vuoden väri on punainen. Se on voimakas väri.

 Tarkoittaako se kenties rakkautta?

– Se voi tarkoittaa ihan mitä vaan, Holopainen vastaa uteluihin salaperäisenä.

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat