Elizabeth Short saapui Biltmore hotellille Los Angelesissa tammikuussa 1947. Viikon päästä hänen ruumiinsa löydettiin paloiteltuna.
Brittikirjailija Piu Eatwell kirjoitti Black Dahlia Red Rose: America’s Most Notorious Crime Solved For The First Time -kirjan, jossa hän pureutuu 22-vuotiaana kuolleen Elizabeth Shortin julmaan murhaan. Shortin tapaus on yksi Yhdysvaltojen tunnetuimpia ratkaisemattomia murhia.
Musta Dahlia (Black Dahlia) lempinimen piakkoin murhan jälkeen saanut Short koki karun kohtalon. Hänen ruumiinsa löydettiin Los Angelesilaisesta puistosta kahdessa osassa, tyhjennettynä kaikesta verestä. Ruumiin löytänyt ohikulkija Betty Bersinger luuli aluksi törmänneensä kaksiosaisen mannekiininukkeen.
LUE MYÖS: Raskaana ollut tv-tähti murhattu – naapurille raskaat syytteet
Eatwellin mukaan Short oli haavoittuvainen nainen, täysin erilainen naisen murhasta nousseiden legendojen antaman vahvan femme fatale -kuvan kanssa. Short muutti Los Angelesiin jahdatakseen uraa näyttelijänä Hollywoodissa, mutta päätyi yhtenään kodittomaksi ja eli yksinäistä elämää.
15. päivä tammikuuta vuonna 1947 Aster Motellin omistaja Henry Hoffman teki karmivan löydön. Hoffman meni katsastamaan motellinsa huonetta kolme, minkä sisältö muistutti teurastamoa, seinät olivat täynnä verta ja ulostetta, niin makuuhuoneessa kuin vessassakin. Naapurihuoneesta hän löysi ruskeaan paperiin käärittyjä verisiä naistenvaatteita.
Hoffmanilla oli oma rikostausta, hänet oli pidätetty neljä päivää aiemmin vaimonsa hakkaamisesta. Välttääkseen syytetyksi joutumisen, Hoffman siivosi huoneet ja poltti veriset lakanat. Kun poliisi vihdoin löysi tiensä motellille, Hoffman pysyi hiljaa löydöstään. Motellinomistajan päätös johti poliisia harhaan ja samalla tuhoutui tärkeää todistusaineistoa.
Aiheesta kirjan kirjoittaneen Eatwellin mukaan poliisikaan ei avittanut omalla toiminnallaan syyllisen löytymistä. Poliisin edustajat astelivat lehdistön eteen, nimittivät Shortia kulkuriksi ja huoraksi, ihmetellen miksi lehdistöä edes kiinnosti naisen kuolema.
– Poliisi näki hänet vain yhtenä heidän korruptoituneen maailmansa uhrina ja uskoi tapahtuneen haihtuvan ilmaan ajan kanssa, Eatwell sanoo.
Kuka on murhaaja?
Shortin kuolemaan on liitetty tanskalainen liikemies Mark Hansen, jolla oli yhteyksiä mafiaan. Köyhän Shortin sievä ulkonäkö ja nuoruus herättivät Hansenin mielenkiinnon ja nainen pääsi yöpymään Hansenin omistaman yökerhon takana sijainneessa talossa.
Kaksikon suhde oli myrskyinen ja Hansen heitti Shortin lopulta ulos. Eatwellin mukaan Hansen pyysi Leslie Dillon nimistä miestä hankkiutumaan eroon Shortista. Hansenin nimi nousi esiin poliisin suorittamissa tutkimuksissa 1940-luvulla, poliisi tosin kävi läpi kaikki, joilla oli pienkin yhteys Shortiin.
LUE MYÖS: O. J. Simpsonin tarina pelikentiltä oikeussaleihin
Eatwellin kirjan mukaan juuri Dillon murhasi Shortin Easter Motellissa. Dillon oli aiemmin työskennellyt hautausurakoitsijan apulaisena, kyseisen pestin aikana hän oppi vuodattamaan verta ruumiista. Kirjailijan urasta kiinnostunut Dillon halusi kirjoittaa Shortin murhasta dekkarin, hän myös väläytteli kiinnostusta sadismia ja seksuaalisia psykopaatteja kohtaan.
Todisteista huolimatta Dillon ei koskaan joutunut syytteeseen. Poliisin toiminta oli vuorotellen saamatonta ja korruptoitunutta, Shortiin liitettyä vaikutusvaltaista Hansenia koitettiin suojella.
Shortin kuolemasta on tehty lukuisia kirjoja sekä The Black Dahlia -elokuva, hänet nähtiin myös suositussa American Horror Story -televisiosarjassa. Eläkkeelle jäänyt etsivä Steve Hodel väitti hiljattain hänen isänsä Georgen olleen vastuussa Shortin kuolemasta ja monista muista kuuluisista murhista Yhdysvalloissa.
– Elizabeth jää historiaan hämäränä hahmona, josta emme saa paljoa lisää tietoa, mutta hän ei ansainnut kuolla, toisin kuin poliisi aikanaan vihjaili. Kukaan ei ansaitse tällaista, Eatwell sanoo ja toivoo kirjansa muistuttavan Shortin olleen viaton nainen, joka koki kammottavan kohtalon.
Lähde: The Sun