Chloe Bennet kertoi Twitterissä seurustelevansa Logan Paulin kanssa.
S.H.I.E.L.D. Agentit -sarjasta tunnettu näyttelijä Chloe Bennet vahvisti Twitterissä keskiviikkona 11. heinäkuuta seurustelevansa kiistanalaisen YouTube-tähti Logan Paulin kanssa.
Asia tuli ilmi sen jälkeen, kun 26-vuotias Bennet ja 23-vuotias Paul suutelivat sometähden Instagramin Story-osiossa. Bennetin fani twiittasi tälle kysyäkseen, miksi hän deittailisi Paulia.
– Koska hän on kiltti, luova, hauska, eloisan kiinnostunut elämästä, helvetin outo – kaikilla parhailla tavoilla, iso dorka ja koska hän on yksi parhaista ystävistäni, Bennet vastasi fanilleen.
– Siinä ei monien ihmisten mielestä ole järkeä, mutta ei siinä tarvitsekaan olla. Hän on muuttanut elämääni parempaan suuntaan ja olen tehnyt hänelle samoin.
Paul on kuluneen vuoden aikana noussut kiistanalaiseksi sosiaalisen median hahmoksi. Vuoden alussa Paul latasi YouTube-kanavalleen videon retkestään japanilaiseen Aokigaharan metsään, joka tunnetaan myös itsemurhametsänä.
Videollaan Paul näytti miljoonille seuraajilleen, kuinka hän ystävineen löysi metsästä miehen, joka oli hirttäytynyt puuhun.
Videon ansiosta Paul menetti yhteistyönsä Youtuben kanssa. Hän ilmoitti hiljattain tekevänsä dokumentin kiistasta.
Lähde: Entertainment Weekly