Yhdysvalloissa neljä astronauttia on laukaistu avaruuteen kohti Kansainvälistä ISS-avaruusasemaa Floridasta.
Matkaan lähti kaksi amerikkalaista, yksi ranskalainen ja yksi japanilainen astronautti.
Lähdön piti alun perin tapahtua jo eilen, mutta surkea sää sotki suunnitelmat.
Nelikko matkustaa avaruusasemalle Elon Muskin SpaceX-yhtiön kehittämällä Falcon 9 -kantoraketilla ja Crew Dragon -avaruuskapselilla. Molemmat ovat kierrätystavaraa, sillä niillä on matkustettu avaruuteen aikaisemminkin.
Kyseessä on SpaceX:n kolmas lento Kansainväliselle avaruusasemalle.