Valtioneuvosto kertoi tiedotteessaan, että Suomen valtio vastustaa Nesteen hallituksen esitystä toimitusjohtajan palkitsemisesta.
Nesteen hallituksen puheenjohtaja Matti Kähkönen perustelee valtion tyrmäämää palkitsemisesitystä viittaamalla yhtiön haastavaan tilanteeseen ja heikentyneeseen tulokseen, mikä on vaatinut "täysin erilaista johtamista" kuin aiemmin.
Nesteen viestinnästä välitettiin STT:lle maanantaina alkuillasta Kähkösen kirjallinen lausunto toimitusjohtajan palkitsemispaketista. Kähkösen mukaan hän ei nyt kommentoi asiaa lausuntoa enempää julkisuudessa.
Kähkösen mukaan Nesteen hallituksen tärkeimpiä tehtäviä oli viime vuonna uuden toimitusjohtajan nimittäminen.
– Hallitukselle oli tärkeää saada tehtävään paras mahdollinen henkilö, ja tässä kilpailukykyinen palkitseminen oli olennaista. Heikki Malisen palkitseminen vastaa yleistä markkinakäytäntöä saman kokoluokan yhtiöissä, lausunnossa sanotaan.
Lausunnossa sanotaan, että Neste huomioi eri omistajien näkemykset, mutta viime kädessä hallitus päättää palkitsemisesta.