Israelin pääministeri teki täyskäännöksen: Perui puolustusministerille antamansa potkut

AOP_Benjamin Netanjahu
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu
Julkaistu 10.04.2023 21:56

MTV UUTISET – STT – AFP

Israelissa pääministeri Benjamin Netanjahu on perunut päätöksensä antaa potkut puolustusministeri Yoav Gallantille.

Gallant oli vaatinut oikeusjärjestelmän kiistellyn uudistuksen lykkäämistä, mikä aiheutti kaksikon välille poliittisen kiistan.

Netanjahun hallituksen ajama oikeusjärjestelmän uudistus rajoittaisi maan korkeimman oikeuden valtaa ja kasvattaisi poliitikkojen valtaa maan oikeuslaitoksen yli.

–  Välillämme on ollut erimielisyyksiä, jopa vaikeita erimielisyyksiä tietyistä aiheista, mutta olen päättänyt jättää nämä erimielisyydet taaksemme. Gallant pysyy tehtävässään, ja jatkamme yhteistyötä israelilaisten turvallisuuden eteen, Netanjahu sanoo.

Lue myös: Palestiinalaisministeriö: Israelilaisjoukot surmasivat 15-vuotiaan teinin ratsiassa

Netanjahu ei ollut antanut Gallantille virallista erottamiskirjettä, joten puolustusministeri on tähänkin asti edelleen jatkanut tehtäviensä hoitamista.

Netanjahu vannoi myös palauttavansa vakauden maahan ja estävänsä Hamas-järjestön vakiintumisen Libanoniin. Pääministeri sanoi toimivansa kaikilla rintamilla.

Lue myös: Israelin poliisin komentaja myönsi poliisien käyttäneen "hieman liikaa" voimaa moskeijassa

Israel on syyttänyt Hamasia rakettien ampumisesta Israeliin Libanonin puolelta viime viikolla. Israelissa on viime viikosta alkaen ollut yhteenottoja, ampumisia ja raketti-iskuja, ja Israel on tehnyt iskuja Gazaan, Libanoniin ja Syyriaan.

Tuoreimmat aiheesta

Benjamin Netanjahu