Netflixin tilaajamäärä paisui ennätyksiin koronavuonna

AOP Netflix
All Over Press
Julkaistu 20.01.2021 07:10

MTV UUTISET - STT

Hittisarjat ja koronavuosi vauhdittivat suoratoistopalvelu Netflixin tilaajamäärän kasvua viimeisellä vuosineljänneksellä.

Yhtiö sai 8,5 miljoonaa uutta tilaajaa loka–joulukuussa, ylittäen näin yli 200 miljoonan kokonaistilaajan määrän. Koronavuonna 2020 Netflix sai yhteensä 37 miljoonaa uutta tilaajaa, mikä on ennätysmäärä.

Ilmoituksen jälkeen yhtiön osake lähti selvään nousuun pörssissä, kivuten yli 12 prosenttia.

Netflixin loka-joulukuun liikevoitto oli 542 miljoonaa dollaria eli noin 449 miljoonaa euroa. Tämä oli vähemmän kuin vuonna 2019 vastaavalla ajanjaksolla, jolloin yhtiö nettosi 587 miljoonan dollarin (486 miljoonan euron) voiton.

Liikevaihto kuitenkin nousi loka-joulukuussa 6,6 miljardiin dollariin (5,5 miljardiin euroon). Liikevaihdossa on nousua sekä vuoden kolmanteen neljännekseen että vuoden takaiseen tulokseen verrattuna.

Brittiyläluokasta kertovat sarjat keräsivät katsojia

Yhtiön mukaan Britannian kuninkaallisperheestä kertovan The Crownin neloskausi keräsi etenkin paljon katsojia, paljon enemmän kuin millään aiemmalla kaudella. Neloskaudella seurataan muun muassa edesmenneen prinsessa Dianan ja prinssi Charlesin myrskyisää avioliittoa.

Myös toinen brittiyläluokkaan sijoittuva sarja ja paljon mediahuomiota saanut Bridgerton keräsi kiinnostusta, kuten myös yhtiön erityisesti loppuvuoden juhlapyhien ajalle suunnattu jouluelokuva- ja sarjatarjonta.

Yhtiön googlatuin sarja oli puolestaan dokumenttisarja Tiger King, joka niitti suosiota erityisesti keväällä.

Tuoreimmat aiheesta

Netflix