Neulanpistotapaturmien ehkäisyä valvottiin – joka kolmannella puutteita

Tarkastuksen mukaan joillakin työpaikoilla ei ollut turvatuotteita, kuten turvaneuloja, käytössä lainkaan.
Julkaistu 27.04.2016 10:19(Päivitetty 27.04.2016 10:48)

MTV UUTISET

Joka kolmannella hoitoalan työpaikalla ilmeni puutteita terävien instrumenttien turvallisessa käytössä, ilmenee työsuojeluviranomaisten selvityksestä.

Vuosina 2014-2015 Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki 205 tarkastusta sairaalaosastoille, laboratorioihin ja kotisairaanhoitoon.

65 työpaikalle annettiin toimintaohjeet, jotta muun muassa neulanpistotapaturmat voitaisiin välttää. Työntekijät pitää ohjeistaa myös tapaturmien varalta.

Tarkastuksissa paljastui, että joillakin työpaikoilla ei ollut turvatuotteita käytössä lainkaan. Turvatuotteet, kuten turvaneulat, on varustettu suojamekanismein tapaturmien välttämiseksi.

Valvonnalla tilanne on kohentunut.

Vuoden 2013 asetus velvoittaa työnantajia kartoittamaan, missä turvatuotteita voi käyttää ja milloin pistäminen voidaan kokonaan välttää.  

Tuoreimmat aiheesta

Huslabin neulaskandaali