Nevalainen vuoden nuori taiteilija

Uutiskuvitus 2015
Julkaistu 02.10.2015 12:32

MTV UUTISET

Vuoden 2016 nuoreksi taiteilijaksi on valittu kuvataiteilija Reima Nevalainen. Nevalainen on kollaasitekniikkaa suosiva maalari, jonka teosten keskiössä on elämän kolhima ihmishahmo.

Palkinnoksi Nevalainen (s. 1984) saa Tampereen kaupungin myöntämän 20 000 euron stipendin ja mahdollisuuden yksityisnäyttelyyn Tampereen taidemuseossa ja Turun Aboa Vetus & Ars Nova -museossa. Tampereella Nevalaisen näyttely on esillä ensi vuonna kesä-syyskuussa ja Turussa syys-marraskuussa. Nevalainen asuu ja työskentelee Porvoossa.

Vuoden nuoren taiteilijan palkinto jaettiin 32. kerran. Palkinto on suunnattu kansainvälisesti kiinnostavien alle 35-vuotiaiden taiteilijoiden tueksi.

Tuoreimmat aiheesta

Kulttuuri