New Yorkissa uraa luova suomalainen huippumalli valittiin Elovena-tytöksi

saara-sihvonen2
Julkaistu 03.05.2017 10:45

MTV VIIHDE

Huippumalli haussa -ohjelmasta kansainväliseen kuuluisuuteen ponnahtanut Saara Sihvonen on uusi Elovena-tyttö.

Suomen menestyneimpiin malleihin lukeutuva Saara Sihvonen on valittu uudeksi Elovena-keulakuvaksi. 26-vuotias huippumalli on kotoisin Helsingistä, ja asuu nykyään New Yorkissa. Hän osallistui Suomen Huippumalli haussa -ohjelmaan vuonna 2010.

saara-sihvonen3

Sihvosen läpimurto tapahtui, kun Saint Laurent-muotitalon ex-pääsunnittelija Hedi Slimane palkkasi hänet maailmanlaajuisella yksinoikeudella mallistonsa näytökseen.

saara-sihvonen1

Sihvonen on työskennellyt mallina mainoksissa, muotilehdissä ja näytöksissä. Hän on toiminut mallina esimerkiksi Balmainin, Armanin, Hèrmesin ja Givenchyn näytöksissä ja tehnyt kuvauksia sekä Yhdysvaltojen että Ranskan Vogueen sekä Elle USA ja Marie Claire USA -lehtiin.

– Mallintyössä on hirveän vähän rutiineja. Illalla saatan olla Pariisissa, vaikka aamulla herään New Yorkissa. On todella tärkeää, että aamuissani on tietty asia, joka säilyy aina samana, Sihvonen kertoo.

Tuoreimmat aiheesta

Seurapiirit