New York Islandersin kapteeni John Tavares teki häikäisevän ratkaisun viime yön NHL-ottelussa Toronton vieraana.
Ottelun jatkoaikaa oli jäljellä puolisen minuuttia, kun Tavares sai kiekon keskialueella. Hän rynnisti hyökkäysalueelle, pujotteli kolmen Leafs-pelaajan välistä ja lusikoi kiekon maaliin. Islanders voitti jatkoaikamaalilla 4-3 ja Tavaresin vanhemmat haukkoivat henkeään katsomossa. Tavares on Toronton lähistöltä kotoisin, joten vieraspeli oli hänelle erityinen.
– Se oli mahtavaa. Minulla oli paljon kavereita ja perhettä täällä. Kun saan paikan tehdä maalin, etenkin jatkoajalla, se tuntuu hyvältä. Oli hienoa onnistua, Tavares iloitsi NHL.comin mukaan.
Aikaa oli vähän, mutta hirmuvireessä pelaava Tavares sanoi vain reagoineensa tilanteeseen. Tehot 1+1 kerännyt kapteeni on tehnyt kolmessa edellisessä pelissä tehot 3+4. Hän johtaa NHL:n pistepörssiä tehoillaan 33+39=72. Tavaresin uran kovin saldo on 81 pistettä, joten tämän hetken tahdilla se on 14 ottelussa tavoitettavissa.
Toronton Leo Komarov jäi ottelussa ilman tehopisteitä. Komarov jakoi pelissä kahdeksan taklausta. Hän on tehnyt 11 edelliseen peliin yhden maalin.