Nico Rosberg pelkäsi yhtä rataa mestaruuskaudellaan – "Jos osun tuohon, kaikki päättyy siihen"

16.1.24375060
Nico Rosberg Bakun katuradalla kesäkuussa 2016. imago/Crash Media Group/ All Over Press
Julkaistu 19.11.2017 09:10

MTV SPORT

Ensimmäisen kerran Bakussa viime kaudella järjestetty F1-kisa oli yksi Nico Rosbergin uran pelottavimmista hetkistä.

Uransa viime vuoden maailmanmestaruuteen päättänyt Rosberg on kerrannut F1-taivaltaan BBC:n haastattelussa. Lajin turvallisuus on ottanut suuria harppauksia eteenpäin tällä vuosituhannella, mutta vauhti aiheuttaa edelleen kuskeille pelottavia tilanteita.

Tämän tunnustaa myös Rosberg.

– En ole niin hullu kuin jotkut kuskit radalla, joten pelko valtasi mieleni joskus, saksalaismestari toteaa.

– Yksi esimerkki on Bakun kisa viime vuodelta. Ajoimme suoralla 350 kilometriä tunnissa, aivan kaupungin ytimessä. Suoran vasemmassa reunassa on varikon sisääntulo ja sen kohtisuora seinä. Kun ajoin sen ohi joka kierroksella, ajattelin, että "jos jotain hajoaa autosta ja osun tuohon, kaikki päättyy siihen", Rosberg kertaa.

Mercedes-tähti voitti kyseisen Bakun kisan matkalla mestariksi, joten hän osasi myös hallita pelkonsa.

– Olen ollut peloissani muutamaan otteeseen, mutta se ei hidastanut minua.

Tuoreimmat aiheesta

F1