Niina Lahtinen oppi lapsena, että kaikelle täytyy pystyä nauramaan – omien lapsiensa kohdalla hän on alkanut miettiä toisin
Viihdealan monitaituri Niina Lahtinen pitää elämänsä suurimpana onnistumisena sitä, että hän on löytänyt ympärilleen hyviä tekijöitä.
Juontaja, näyttelijä ja käsikirjoittaja-ohjaaja Niina Lahtinen, 43, on juontanut Putouksen vielä käynnissä olevaa 15. kautta, eikä hänellä ole siitä hommasta moitteen sanaa. Pesti on ollut varsin mieluinen, sillä Lahtinen pitää juontajan rooliaan rentona ja hauskana. Aluksi häntä kuitenkin jännitti valtavasti, mutta hän teki pian havainnoin, ettei juontajan pestissä ole mitään sen kummempaa.
– Olen kaikille hehkuttanut, miten mukavaa on ollut. Olen ollut Putouksessa aiemmin ohjaajana ja vastaavana käsikirjoittajana, niin sen koin aika stressaavaksi. Nyt ei ole enää vastuun taakkaa selässä. Voin vain saapua, ideoida ja vaikuttaa käsikirjoitukseen sen verran, kun haluan. Kovan paikan tullen voin sanoa, että miettikää te, minä lähden lasten kanssa kotiin tekemään ruokaa ja saunomaan, Lahtinen kertoi MTV Uutisille 2. maaliskuuta.
Niina Lahtinen loi Putouksen suorassa lähetyksessä yllättäen sketsihahmon – tällainen siitä tuli!
Lahtisella on kaksi tytärtä entisen puolisonsa Aku Hirviniemen kanssa: Annikki, 16, ja Tuulikki, 12. Hän oppi itse kotoaan tärkeän asia, jota on halunnut iskostaa myös lapsiinsa.
– Kaikille asioille pitää nauraa ja sitä olen varmaankin opettanut, että itselleen pitää pystyä nauramaan. Viime aikoina olen tosin miettinyt, että onko se ihan järkevä opetus. Ehkä pitäisi opettaa suhtautumaan asioihin myös vakavasti.
Lahtinen pitää suurena onnistumisenaan sitä, miten hän on löytänyt ympärilleen hyviä tekijöitä. Hän pitää kollegoistaan valtavasti eri puolilla: muun muassa teatterissa, Putouksessa ja Siskon peti -projektissa.
Katso video: Niina Lahtinen osallistuu Putouksessa juontajan roolinsa lisäksi myös sketseihin.
Uransa käännekohtaa hänen ei tarvitse kauaa miettiä.
– Kun tulin televisioon töihin aikoinaan Janne Katajan kanssa. Ensimmäinen lapseni oli syntynyt, ja ajattelin tekeväni vain teatteria, mutta sitten Janne houkutteli minut kanssaan tekemään Big Brother -tuotantoa.
Lähes koko elämän kestänyt ystävyys
Lahtinen ja Kataja ovat paitsi kollegoita, myös erittäin läheisiä ystäviä. He tutustuivat jo 4–5-vuotiaina asuessaan samassa rivitalossa Riihimäellä. Myöhemmin parivaljakko meni myös samaan nuorisoteatteriin.
– Janne oli hyvin erikoinen lapsi. Muistan hänen koko habituksensa, kun hänen äitinsä oli parturi-kampaaja, niin Jannella oli aina erikoisia hiusmalleja. Milloin permanenttia ja milloin seepraraitaa. Hän oli myös valtavan yritteliäs jo lapsena. Muistan, kun hän pysäytteli pyörätiellä ohikulkijoita ja myi heille väkisin omenansiemeniä, Lahtinen kertoi ja räjähti nauruun.
Lahtinen ja Kataja ovat olleet ystäviä lähes koko elämänsä, joten ystävyys on vuosien varrella myös muuttunut.
– Usein vain pelmahdan hänen keittiöönsä kengät jalassa ja syön, mitä kaapista löytyy. Janne kokkaa aina mielettömästi ruokaa. Nykyisin tilitämme toisillemme ja sitten hajaannumme omille teillemme, Lahtinen naureskeli.
Putous MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla lauantaisin klo 19.30. Ohjelma on katsottavissa myös C Moressa.
Uusimmat
-
10:27
Suora lähetys kello 11: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
Lataa lisää