Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ei aio viivytellä keskustelun aloittamista EU:n yhteisestä armeijasta. Niinistö kannattaa vahvasti Euroopan komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin ehdotusta ja aikoo ottaa asian puheeksi jo miesten tapaamisessa ensi viikolla.
– EU on perustettu rauhan arvoille ja joudumme kysymään, miten tätä tärkeintä arvoansa EU ylläpitää. Vastaus tahtoo olla, että Nato hoitaa sen, mutta nyt Euroopassa aletaan keskustella, että Euroopan pitäisi itse ottaa itsestään vastuuta. Ja se näyttää olevan myös amerikkalaisten mielipide, Niinistö kertoo.
Niinistö pyörittelee myös ajatusta, haluaako Nato tai Yhdysvallat puuttua Euroopan asioihin tulevaisuudessa.
– Yhdysvallat on tavan takaa kiinnittänyt huomiota siihen, että Naton eurooppalaiset kumppanit ovat pikemminkin heikentäneet puolustusta kuin viemässä sitä Naton edellyttämälle tasolle, eli 2 prosenttia bruttokansantuotteesta olisi puolustusmenoista. Yhdysvalloista on useasti kuultu viestiä, että Euroopan pitäisi enemmän ottaa vastuuta itsestään, mikä on tietysti heidän kannalta ymmärrettävä näkökanta, Niinistö jatkaa.
EU:n armeija
Juncker perustelee ehdotustaan Welt am Sonntag -lehdessä kiristyneillä väleillä Venäjään. Mutta miten EU-armeija pitäisi rakentaa?
– En lähde vielä niin pitkälle. Pääasia, että asiasta kunnolla keskustellaan. Ja todellakin me Suomessakin oppisimme sen, että emme vähättelisi. Meillä on kaikkein vähiten syytä vähätellä EU:n puolustusnäkökulmia. Ja lopettaisimme myös sen väittämisen, että ei siitä kukaan muu puhu kuin joku suomalainen, Niinistö sanoo.
Niinistön mukaan Suomella on siksi kaikkein vähiten syitä vähättelyyn, koska emme kuulu Natoon. Presidentti ei vielä halua ottaa kantaa, miten EU-armeija rahoitettaisiin ja millä aikataululla.