Niistävä paavi päätyi etätöihin – vilustuminen vaivaa

Paavi Marokossa
Julkaistu 28.02.2020 14:32

MTV UUTISET–STT

Paavi Franciscus siirsi perjantailta kaikki tapaamisensa ja jäi kotiin etätöihin, tiedotti Vatikaani. Päivää aiemmin paavi perui osallistumisensa messuun "lievän sairauden" vuoksi.

83-vuotias paavi oli jo aiemmin tällä viikolla vaikuttanut vilustuneelta. Hänet nähtiin niistämässä nenäänsä ja yskimässä tuhkakeskiviikon messussa, ja lisäksi hänen äänensä oli käheä.

Ennen tätä viikkoa Paavi Franciscus ei juuri koskaan aiemmin ole rajoittanut menojaan, joihin yleensä liittyy seurustelua väkijoukkojen kanssa ja kättelyitä. Hän harvoin edes jättää tapaamisia väliin.

Nuorena paavi menetti osan toisesta keuhkostaan. Hän kärsii myös iskiaksesta.

Samaan aikaan Italia taistelee koronaviruksen leviämistä vastaan. Vatikaani ei tiedotteessaan viitannut koronavirusepidemiaan.

Tuoreimmat aiheesta

Paavi