Vakavasti sairastuneen paavi Franciscuksen, 88, tila on edelleen kriittinen mutta vakaa, Vatikaani kertoi tiistai-iltana tiedotteessaan. Paavi on ollut sairaalassa Roomassa vajaat kaksi viikkoa.
Vatikaanin mukaan uusia hengityselinvaivoja ei ole ilmaantunut ja myös verenpaine on pysynyt vakaana. Jo aikaisemmin paavia hoitavat lääkärit ovat kertoneet, että paavin saama lääkehoito vaikuttaa hitaasti.
Paavi joutui sairaalaan 14. helmikuuta hengitysvaikeuksien takia. Katolisen kirkon johtajalla todettiin ensin keuhkoputkentulehdus, joka kehittyi keuhkokuumeeksi molemmissa keuhkoissa.
Hauraasta tilastaan huolimatta paavi otti maanantaina vastaan Vatikaanin ulkoministerin. Hän on myös hyväksynyt kolme kanonisointia. Kanonisointi on ensimmäinen vaihe prosessissa, jonka päätteeksi henkilö julistetaan pyhimykseksi.