Ihmiset kehuivat Nikoa inspiroivaksi. Ihastelivat, miten hän oli päässyt yli "vastoinkäymisestään". Nikosta tuntui hämmentyneeltä. – Loppupeleissä ulkoiset tekijät ja olosuhteet, mukaan lukien fyysinen kunto ja mitä tapahtuu, eivät määritä meidän elämäämme, hän sanoo nyt.
– Olin 16-vuotias, urheileva, lukiota käyvä ihminen, jonka suurin murhe oli siihen aikaan se, että tykkääkö tuo naapuri luokan tyttö minusta. Yhtäkkiä suurin murhe olikin, että kävelenkö mä enää koskaan, ja voinko elää hyvää elämää. Olihan se iso muutos.
Vuonna 2006 Niko Leppänen sairastui keuhkokuumeeseen. Kuumeen jälkitautina tuli selkäydin- ja aivotulehdus. Sen mahdollisuus mitättömän pieni – Leppäsen sanoin mallia ”yksi miljoonasta”.
– Tulehdus aiheutti painetta selkäytimeen, ja paine katkaisi yhteyden jalkoihin. Olin aika pitkään sairaalassa, ja Helsingissä kuntoutuksessa. Siitä asti olen ollut pyörätuolissa.
Kuvituskuva.
"Tapahtuma oli sama, mutta sisäinen kokemus muuttui"
"Seuraavana aamuna kipu oli jo lähes helvetillistä. Kun yritin nousta yöunien jälkeen sängystä, huomasin, etteivät jalkani kantaneet. Äitini sattui olemaan sinä päivänä kotona ja soitti heti huolestuneena lääkärille. Lääkärin viesti oli selvä: soittakaa ambulanssi paikalle ja vikkelästi."
– Lainaus teoksesta Itseluottamus. Kestomenestys mielessä (Viisas Elämä 2017)
Leppänen kävi lukiota ja hänen piti lähteä seuraavana vuonna vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin. Sen sijaan hän jätti lukion ensimmäisen jakson väliin toipumisen vuoksi. Fyysisessä palautumisessa motivaatio oli vahva; hän halusi mahdollisimman itsenäiseksi.
Henkisellä puolella hän joutui yhtäkkiä kysymään itseltään paljon isompia kysymyksiä kuin aiemmin.
– Henkinen palautuminen otti aikansa. Tietyllä tavalla elämä oli sisäisesti aika samanlaista kuin ennen sairautta, vaikka fyysisesti asiat olivat muuttuneet. Yksi suurimmista opeista, joita olen saanut, on, että kun on päässyt yli ja tullut sinuiksi vastoinkäymisen kanssa, niin elämä onkin usein aika samaa kuin mitä se oli aikaisemmin. Sisäinen kokemus ja tuntuma ovat aika samoja.
Leppänen palasi kouluun loppuvuodesta 2006. Ihmiset kehuivat hänen elämänasennettaan inspiroivaksi ja ihastelivat sitä, miten nuori mies oli päässyt ”yli vastoinkäymisestään”. Nikosta tuntui hämmentyneeltä: hän ei osannut vastata kehuihin, koska tuntui luonnolliselta vain jatkaa elämää.
Mentaalivalmentajana, tietokirjailijana ja yrittäjänä toimiva Niko Leppänen
– Alkoi hirveästi kiinnosta, että miksi näin on, Leppänen kuvaa nyt.
– Loppupeleissä ulkoiset tekijät ja olosuhteet, mukaan lukien fyysinen kunto ja mitä tapahtuu, eivät määritä meidän elämäämme eivätkä ne luo kokemustamme elämästä. Se toimii käänteisesti: riippuen omasta mielentilastamme koemme asioita eri tavoilla.
Oli hetkiä, jolloin Leppäsen mieli oli kirkas. Silloin pyörätuoliin joutumien ei tuntunut pahalta; maailmassa oli vielä toivoa ja mahdollisuuksia. Toisina hetkinä hän mieli mustana syytteli, jossitteli ja pohti, miksi juuri hänelle kävi näin.
– Riippuen siitä, missä mielentilassa itse olin, koin tapahtuman eri tavalla. Tapahtuma oli sama, mutta sisäinen kokemus muuttui.
Leppänen koki ymmärtäneensä jotakin merkittävää: tapa, jolla asiat kokee, on riippuvainen siitä, missä mielentilassa kokija sattuu milloinkin olemaan. Kokemus ulkoisista olosuhteista siis muuttuu koko ajan, vaikka olosuhteet pysyvät samana.
– Tapahtuma, jonka minäkin koin, ei voi itsessään mitenkään määrittää elämääni ja elämänlaatuani, ja vaikka itseluottamustani.
"Ajatellaan että onnistumiset ruokkivat itseluottamusta"
Niin, itseluottamus. Nykyisin mentaalivalmentajana, tietokirjailijana ja yrittäjänä toimiva Leppänen kirjoitti yhdessä veljensä, tietokirjailija Makke Leppäsen kanssa teoksen Itseluottamus. Kestomenestys mielessä. Teos pyrkii selvittämään, mistä itseluottamus syntyy, mitkä tekijät siihen vaikuttavat ja miten sitä kehitetään.
Kuvituskuva.
– Kaikki jotenkin tietävät, että itseluottamus on kaiken tekemisen perusta, perusta huippusuoritukselle ja läpimurroille. Siitä puhutaan, mutta on paljon virheellisiä ajatuksia ja uskomuksia sekä väärinymmärryksiä siitä, mitkä tekijät oikeasti vaikuttavat itseluottamukseen ja mitkä eivät.
Itseluottamus on tietyllä tavalla tabu Suomessa. Kun ihmisellä on korkea ja näkyvä itseluottamus, hän on muiden mielestä täynnä itseään. Kun Patrik Laine sanoo ”minua ei kiinnosta se, mitä muut ajattelevat. Minä tiedän kuinka hyvä olen”, se tuntuu ylimieliseltä.
Leppäset ajattelevat, että on olemassa kahdenlaista itseluottamusta: luontaista ja ulkoistettua itseluottamusta.
– Yleensä ihmiset ajattelevat, että on paljon eri tekijöitä, jotka vaikuttavat itseluottamukseen. Esimerkiksi miten hyvä henkilö on jossain asiassa: mitä parempi, sitä enemmän hänellä on itseluottamusta. Kokemus on toinen tekijä: mitä kauemmin ihminen on tehnyt työtä, sitä enemmän hänellä luonnollisesti on itseluottamusta. Urheilun parissa usein ajatellaan että onnistumiset ruokkivat itseluottamusta, ja epäonnistumiset syövät sitä, Leppänen kuvaa.
– On paljon erilaisia ulkoisia tekijöitä, joiden ajatellaan muodostavan itseluottamusta. Tämä on mielestämme itsessään väärinymmärrys, koska siinä ei ole selkeä logiikkaa. Siinä ei ole absoluuttista syy- ja seuraussuhdetta.
Kuvituskuva.
Leppänen kertoo esimerkin: useita urheilijoita altistuu kasvaessaan samanlaisille olosuhteille. Kun heistä sitten tulee lajinsa huippuja, kaikki eivät koe, että olosuhteet vaikuttaisivat samalla tavalla heidän itseluottamukseensa. Samaan tapaan kokemuksen voidaan ajatella tuovan itseluottamusta, mutta työpaikkaan täysin kokemattomana saapasteleva noviisi voi silti tehdä konttorinsa myyntiennätyksen – vaikkei edes ymmärrä alaansa täysin.
– Poikkeustapauksissa niin sanottu yleinen logiikka ei näytä koskevan ihmistä. Mielestämme syy on se, että nämä ihmiset eivät ole ulkoistaneet itseluottamustaan vaikkapa kokemukseen, taitoihin tai onnistumiseen. Mielestäni itseluottamuksen puute on seurausta tavastamme ulkoistaa itseluottamus.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.