Niko Karilta huikea taistelu – puolusti sijaansa rikkinäisellä etusiivellä

1:10img
Julkaistu 26.11.2017 11:35(Päivitetty 26.11.2017 11:58)

MTV SPORT

Suomen Niko Kari joutui taistelemaan hurjasti GP3-sarjan kauden päättäneessä Abu Dhabin sunnuntain sprinttikisassa.

Kahdeksannesta lähtöruudusta startannut 18-vuotias Kari piti sijoituksensa ensimmäisissä mutkissa. Avauskierroksen aikana Kari nousi kuitenkin kaksi sijaa, kun hän ohitti sarjan mestaruuden jo aiemmin varmistaneen brittikuski George Russellin.

Kari oli pitkään kisassa viidentenä. Kisan toiseksi viimeisellä kierroksella Kari yritti ahnaasti ohitusta neljäntenä olleesta Hollannin Steijn Schothorstista. Autot kuitenkin osuivat toisiinsa ja Kari spinnasi. Samalla Karin etusiipi vaurioitui.

0:29img

Kari putosi kuudennelle sijalle ja hän joutui rikkänäisellä autollaan puolustuskannalle. Sisukkaasti Kari piti kuudennen sijansa ruutulipulle asti, vaikka takaa useampikin kuljettaja yritti suomalaisen ohittamista.

Karin kuudes sija saattaa vielä muuttua, mikäli hän saa Schothorst-tilanteesta sanktion. Kauden päätöskisan voitti Ranskan Dorian Boccolacci. Kari taisteli voiton lauantain kisasta.

1:33img

F1 live 5kpl

Tuoreimmat aiheesta

F1