Humoristisen Roope Salminen Show’n vieras, tosi-tv-tähti Niko Saarinen ajattelee omaanvansa lääkkeitä Suomen nostamiseen takaisin jaloilleen.
Niko Saarisen vierailun Roope Salminen Show’ssa voi katsoa MTV Katsomosta maanantaina 9.5. klo 16.00. Tässä jo hieman esimakua jaksosta.
Roope Salmisen keskusteluohjelmaan vieraaksi saapuva Niko Saarinen myöntää, ettei poliitikon ura olisi mahdottomuus. Salminen saa Nikon jopa kertomaan asioista, joita räväkkänä mediapersoonana tunnettu mies ensimmäisenä edistäisi.
Niko Saarinen painottaa bruttokansatuotteen kasvattamista, ja mies on myös miettinyt jo keinoja sen parantamiseksi.
– Koittaisin nostaa Suomen bruttokansantuotetta edistämällä matkailua, Saarinen sanoo.
Erityisen paljon mies laskee vireillä olevan Guggenheim-museon vetovoimaisuuden piikkiin. Salminen on vahvasti eri mieltä kansainvälisen museohankkeen järkevyysetä.
Saarinen käyttää myös termiä kansainvälistyttäminen, mutta ajatukset maahanmuutosta herättävät hänessä selkeitä linjavetoja.
Videolla Saarinen kertoo hieman yllättävän mielipiteensä maahanmuuttoon ja ehdottaa toimia myös pakolaisten kotouttamisen edistämiseksi.