Nimi uusiksi, laulukieli vaihtoon, levytyssopimus Saksaan – Robin Packalen tähtää täysillä kansainväliseksi tähdeksi

robin
Robin Packalen tähtään nyt kansainvälisille markkinoille. 
Julkaistu 03.02.2019 09:30
Toimittajan kuva
Silja Välske

silja.valske@mtv.fi

Paluun Emma-gaalassa tehnyt Robin Packalen tähtään nyt kansainvälisille markkinoille. 

Syksyllä 2017 tauolle jäänyt Robin teki näyttävän paluun lavoille 2. helmikuuta järjestetyssä Emma-gaalassa. Esiintymiskielen englanniksi vaihtanut Robin esitti uuden singlensä I’ll Be With You.

Robin on tehnyt Saksan Universal Musicille levytyssopimuksen ja esiintyy jatkossa koko nimellään, Robin Packalen.

LUE MYÖS: Kommentti: Tervetuloa takaisin, Robin! Suomi ei enää riitä ex-teinipopparille

Tiedotteessa kerrotaan, ettei uusi musiikillinen suunta ja ajatus kansainvälisestä urasta tapahtunut hetkessä, vaan artistin kohdalla tehtiin suunnitelma englanninkielisen singlen julkaisusta jo vuonna 2013.

Yhteistyö Saksan Universal Musicin kanssa sai alkunsa vuonna 2015. Lisää uutta musiikkia julkaistaan vielä ennen kesää. I’ll Be With You -single tehtiin yhdessä saksalaisten tuottajien Jozneznin ja Koveen kanssa. Koveen käsialaa on muun muassa Nico Santosin hitti Rooftop.

– Tämä on uusi alku. Hyppään uusiin saappaisiin, joilla ei ole vielä askeltakaan otettu. Olen antanut Suomessa niin monta vuotta kaikkeni, että tämä on mulle välttämätön askel uralla eteenpäin, Robin Packalen kuvailee tiedotteessa.

– Aloin jo huomata liiallisen turvallisuuden tunteen merkkejä tehdessäni Suomessa musaa. Nyt on käsillä jotain, mikä on kaikkea muuta kuin turvallista, ja juuri siinä tilassa toimin parhaiten! Tehdään tästä yhteinen matka!

Tuoreimmat aiheesta

Robin Packalen