Nipa Neumann pisti korkin kiinni – avautuu suhteestaan alkoholiin: "Tämä on hyvä koulu itselleni"
Dingo-yhtyeen keulahahmo Pertti ”Nipa” Neumann kertoo suhteestaan alkoholiin.
Dingo-tähti Pertti "Nipa" Neumann päätti tehdä alkoholin suhteen ratkaisun muutama kuukausi sitten. Neumann laittoi korkin kiinni ja päätti keskittyä hyvinvointiinsa.
– Minulle tuli vain sellainen fiilis, että kokeilen tällaista. Alkoholi ei ole liittynyt mitenkään isosti elämääni. Arkipäivisin en käytä ollenkaan. Joskus viikonloppuna olen ottanut jotain. Päätin, että skippaan senkin pois. Katson, miten pärjään ilman. Tämä on hyvä koulu itselleni, että sitä voi myös säännöstellä, mies kertoo.
Mies kertoo olleensa uransa alussa päihteettömällä linjalla, vaikka artisteille oli tarjolla paljon alkoholia keikkapaikoilla.
– En käyttänyt Dingo-kiertueella aluksi lainkaan alkoholia keikoilla tai keikkayhteyksissä. Alkoholi on vähän salakavala tässä ammattikunnassa, koska sitä on tietenkin tarjolla enempi tai vähempi. Toki viime kädessä se on omasta tahdosta ja halusta kiinni, ottaako, Neumann avautuu.
Neumann ei aio lopettaa kokonaan alkoholinkäyttöä. Heti, kun ravintolat aukeavat, mies lähtee avovaimonsa kanssa punaviini-illalliselle. Viisi vuotta yhdessä rakkaansa kanssa ollut Neumann kuvailee puolisoaan MTV Uutisille.
– Hyvännäköinen ja todella aktiivinen ihminen, joka tekee muun muassa hyväntekeväisyyttä. Jos kihloihin asti päästään, niin sitten se näkyy ja kuuluu, mies vinkkaa.
Videolla Neumann kertoo uudesta projektistaan, jota hän on kehitellyt koronapandemian aikana.
Uusimmat
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
Lataa lisää