Pertti "Nipa" Neumann lähti mukaan laihdutusohjelmaan: "Kilometrejä tulee lisää, eikä niitä saa enää pois"

IMG_30154334
Dingo-yhtyeestä tuttu Nipa Neumann huolestui omasta jaksamisestaan.
Julkaistu 29.06.2019 10:03
Toimittajan kuva

Erica Alaluusua

erica.alaluusua@mtv.fi

Pertti "Nipa" Neumann lähti mukaan painonpudotusohjelmaan, koska kaipaa motivaatiota liikkumiseen.

Muusikko Pertti "Nipa" Neumann, osallistuu syksyllä alkavaan Suurin pudottaja Suomi -ohjelmaan. Sarjassa julkisuudesta tutut henkilöt pyrkivät pudottamaan painoaan valmentajien avustuksella.

Dingo-stara kertoo, että oli miettinyt jo ennen kutsua ohjelmaan omaa jaksamistaan. Hän lähti mieluusti mukaan, koska aika oli otollinen.

– Kilometrejä tulee lisää, eikä niitä saa enää pois, Neumann pohtii MTV Uutisten haastattelussa.

LUE MYÖS: Espanjassa asuva Tarja Turunen ei haikaile Suomeen: ”Suomi on minullekin vähän eksoottinen maa”

Muusikko haluaa löytää ohjelman avulla liikkumisen ilon uudelleen ja saada itsensä pois "sohvan nurkasta nakkipaketti sylissä". Suurta muodonmuutosta hän ei kaipaile.

– En mitään pyykkilautavatsaa tarvitse, ihan kiva kun on lihaa luiden ympärillä. 

Neumann urheili paljon nuorena. Lapsuutensa hän vietti pääsääntöisesti jalkapallon ja jääkiekon parissa.

– Vaikka musiikkiura tuli, pelasin jatkuvasti. Uskaltaisin väittää, että pohjavireeni on hyvä.

Tuoreimmat aiheesta

Pertti Neumann