Kerttu Niskanen taipui viimeisellä viiden kilometrin kierroksella Ruotsin Charlotte Kallan vauhdissa ja oli 30 kilometrin perinteisen tavan MM-hiihdossa neljäs.
Niskasen mielestä naisjoukko lähti yllättävänkin reippaasti liikkeelle, mutta hän pysyi kärkiporukassa koko ajan. Suksi toimi hyvin, hän ja seitsemänneksi sijoittunut Aino-Kaisa Saarinen olivat kärkijoukosta ainoat, jotka eivät vaihtaneet ollenkaan suksia.
– Vähän harmittaa nyt. Lähellä oli mitalikin ja tuntui hyvältä, mutta silti oli niin kaukana, Niskanen harmitteli Ylen haastattelussa.
Suomalaiset olivat päättäneet tarkkailla suksen toimivuutta ja päätös siitä, että suksia ei vaihdettu, tehtiin tilanteessa. Niskasen mielestä yhdellä parilla hiihtäminen oli oikea ratkaisu.
– Nyt kyllä tänä päivänä oli kilpailukykyinen suksi. Oli hiihtäjästä kiinni, että jäi mitali saamatta, Niskanen sanoi Ylelle.
Niskanen oli MM-kisoissa kahdesti neljä, kerran seitsemäs ja kerran kahdeksas, minkä lisäksi viestistä tuli pronssi. Hän sanoi olevansa tyytyväinen kokonaissaldoon.
– Henkilökohtainen mitali jäi saamatta, kahdesti olin neljäs, mutta kaikilla henkilökohtaisilla matkoilla kahdeksan sakkiin, ei se huonosti ole. Lahdessa sitten räjäytetään potti, Niskanen hymyili.
Ensi talvena hiihdossa ei ole talvikisoja, mutta vuonna 2017 MM-mitaleista kisataan Lahdessa.